perjantai 26. joulukuuta 2008

joulu -08


Tänä Jouluna meillä oli kanssa kaikkea herkkuruokaa,joista en sen kummemmin kuvia ottanut,
koska kaikkihan tietää miltä laatikot näyttävät ;).Ohjeetkin löytyy imellyslaatikkoa lukuunottamatta blogista.


Kinkku oli tänä vuonna tuore kinkku,kun yleensä on ollut pakastettu.Makuero oli kyllä huomattava.
Nyt ei ollut läheskään niin suolaista ja maku oli kun lapsuuden kinkuissa kotona.

Eniten nautin tänä vuonna aamu ja iltapaloista johon kokoilin kaikkea mahdollista leipien ja suolakeksien päälle
ja hieman viereenkin ;)

Kinkkua,savustettua kalkkunaa,savulohta,graavilohta,monenmoisia juustoja,
italiansalaattia sun muuta.
Italiansalaatti oli atrian valmista johon lisäsin pakasteherneitä ja creme fraichea.

Juustoina meillä oli aura gold,mustapekka,ruohosipulituorejuusto,oltermanni,savuporo koskenlaskija,
voimakas kermajuusto ja mustaleima emmental.

Tässä ohje imellyslaatikkoon jolla tein tänä vuonna:
2kg perunoita keitetään kuorineen suolattomassa vedessä(jauhosia)
1dl vehnäjauhoja
2tl suolaa
50g voita
8dl-litra täysmaitoa
Kun perunat on kypsiä kuori ne heti ja muussaa.Seoksen hieman jäähdyttyä lisää jauhot muutamassa erässä.
Eka vaikka kolmas osa,tunnin päästä osa ja myöhemmin loput.
Pidä lämpösessä paikassa mielellään yön yli.(50 astetta hyvä)ja sekoita välillä.
Aamulla lisää suola,sulatettu voi ja kädenlämmin maito,kunnes seos on vellimäistä.
Paista 150 asteisessa uunissa 2-3 tuntia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti