torstai 28. heinäkuuta 2011

Maustekauppa.net


Katsokaapa uudet hienot sivut maustepörssillä.Sivupalkin kuvaa klikkaamalla pääsee nettikauppaan  www.maustekauppa.net

lauantai 23. heinäkuuta 2011

ihanainen marinoitu makaronisalaatti




Tänään  tein ihanan maukasta makaronisalaattia ja kuva ei oo kovin hieno, mut voin taata et maku on hyvä.



Aineksina oli:

200g makaronia keittämättömänä(keitin lihaliemessä)

2 tomaattia pieniks kuutioituna

½ kurkku pieneks kuutioituna

! buffalomozzarella revittynä joukkoon

4 kevätsipulin varret silputtuna

2 ananasrengasta pienittynä

maissia kourallinen

kastike:

n.3rkl sitruunavalkoviinietikkaa

3rkl öljyä

suolaa

sokeria

mustapippuria

savustettua paprikajauhetta

hieman vettä

Maistelin kastiketta kun tein ja en osaa tarkkaa määrää sanoa.

Kaikki aineet sekasin ja kastike sekaan ja annetaan maustua.Nom nom..

lauantai 16. heinäkuuta 2011

raparperi-mansikkapiirakka




pohja:

2½ dl vehnäjauhoja

1 dl sokeria

1½ tl leivinjauhetta

2 dl maustamatonta jogurttia

1 dl sulatettua rasvaa

1 kananmuna

pohjan päälle raparpereja oman maun mukaan 4-6dl


10 isoa mansikkaa viipaleina

päälle:

2dl blå bandin vanhanajan vaniljakastiketta + kananmuna

Uunissa 200 asteessa reilu 30 minsaa.Lisänä tarjolla tuoretta mansikkaa ja vaniljakastiketta




torstai 14. heinäkuuta 2011

makkarapiirakka




pohja:

125g margariinia

3dl jauhoja

2-4rkl kylmää vettä

Nypi jauhot margariiniin ja sekoita vesi joukkoon.Taputtele voidellun piirakkavuuan pohjalle

täyte:

200g uunimakkaraa pieneksi pilkottuna

4 kevätsipulin vartta pienittynä

100g ruohosipulituorejuustoa

mustapippuria

n.desi juustoraastetta

päälle:

2dl tsatsikia

kananmuna

Paista uunissa alaosassa 200 asteessa n.30-40 minuuttia

broileri-kasvispaistos




500g broilerinfilettä

2 kevätsipulia varsineen

3 porkkanaa

150g creme fraichea

1dl ruokakermaa

vähäsen aurajuustoa

mustapippuria

savustettua paprikaa

suolaa

Pilko fileet sopiviksi suupaloiksi ja kypsennä pannulla puolikkaiden sipulien kanssa ja mausta.

Leikkaa porkkanat lanteiksi ja kysennä suolalla maustetussa vedessä muutaman minuutin ajan.

Sekoita ainekset voideltuun uunivuokaan ja lisää päälle creme fraiche/kermaseos, jossa on mukana kevätsipulin varret.

Paista uunissa 225 asteessa noin 15 minuuttia.Tarjoa esim:riisin kera.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

possu-kanttarelliwokki


Nopea arkiruoka, jossa ei kauan aikaa mene.max.15 minuuttia.



Tässä oli 3pss nuudeleita, joista en käyttänyt mausteita

300g wokkivihanneksia

400g possunulkofilettä pienittynä

100g Pirkan kanttarelleja hyvin huuhdottuna

soijakastiketta

thai kalakastiketta

chiliä

valkoviinietikkaa

Paistoin kuumassa wokissa öljyssä lihat ja hieman ennen,kun olivat kypsiä lisäsin wokvihannekset+ viimeseks kanttarellit.(jotka tarvivat vain lämmityksen)

Samaan aikaan kiehautin veden, jossa oli lihaliemikuutio ja annoin nuudeleiden turvota kaks minuuttia.

Maustoin lihat ja kasvikset soijalla,kalakastikkeella, chilillä ja etikalla.Lisäsin joukkoon valutetut nuudelit.

Nopeeta ja herkullista.Mausteita voi vaihdella oman mielen mukaan, mutta näillä mausteilla se toimii aina meidän makuun.

tiistai 5. heinäkuuta 2011

seikeitto tuorejuustolla


Tästä keitosta on taas aikaa, joten tarkkaa ohjetta en muista..



Mutta perunat ja sipulit keitin vedessä, jossa oli kalaliemikuutio ja maustepippureita.Kun oli melkein kypsiä lisäsin seikuutiot,½pakettia ruohosipulituorejuustoa, prk ruokakermaa, suolaa ja tilliä.Tuli hyvää..

pekoniin käärittyä kalaa


Tänään tehtiin uunissa pangasiusta,jotka maustettiin ja pekoniin käärittiin.

Pangasiusfileet oli jäisiä, kun uuniin laitoin ja niistä irtosi nestettä.Mutta pekonista tulleen rasvan ansiosta ja yrttien..maku oli hyvä.



Fileet maustoin suolalla, pippurilla, yrteillä ja tilkalla valkoviinietikkaa.Käärin pekoniin ja uuniin. 200 asteessa 20 minuuttia ja 250 asteessa 10 minuuttia.

Jos kala on sulaa niin aika lyhenee paljon.

Lisänä uusia perunoita ja kermaviilikastiketta.(jos ei halunnut lientä käyttää kastikkeena)

perjantai 1. heinäkuuta 2011

raparperi-mansikkapiirakka


pohja:

2 kananmunaa

1dl sokeria

1dl maitoa

½dl öljyä

1½dl jauhoja

½dl paahdettua pellavansiemenrouhetta

1tl leivinjauhetta

Sekoita ainekset keskenään ja taputtele voidellun piirakkavuuan pohjalle.



täytteenä raparperin paloja ja mansikkaa joiden päälle laitoin sokeria

päälle

2dl kermaviiliä

kananmuna

vaniljasokeria

paisto 200 asteessa n 30-35 minuuttia