keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

varhaiskaali+pekoni<3



n.kilo varhaiskaalia


700g jauhelihaa


2 sipulia


pkt pekonia


2 kesäkurpitsaa


2-3dl puuroriisiä


pekoniliemijauheesta tehtyä lientä


jauhelihan maustoin pippurilla ja suolalla


Pilko kaali,sipuli,pekonit ja kesäkurpitsa.


Ruskistin jauhelihan ja sipulin ja maustoin.Käytin myös kaalisilpun pannun kautta ja pehmitin tilkassa öljyä.


Sekoitin voideltuun uunivuokaan kaikki ainekset ja lisäsin nestettä päälle n.7dl-litra.Riippuu hieman teetkö syvässä vai laakeassa vuuassa.


Lisäsin nestettä paiston aikana.


Uunissa 175 asteessa reilu tunti

tiistai 22. kesäkuuta 2010

pekoni-kinkkukiusaus



kilo perunoita suikaleina


300g sipulia silputtuna


pkt pekonia pienittynä


500g palvikinkkua suikaleina


5dl kermaa ja 2dl maitoa sekoitettuna


mausteena ranskanperunamaustetta ja mustapippuria


Kuori ja suikaloi perunat ja sipulit.Paista hetki pannulla öljyssä ja mausta.


Laita voideltuun uunivuokaan vuorotellen kinkkusuikaleiden kanssa.Kaada päälle kerma-maitoseos.


Paista 200 asteisessa uunissa alatasolla noin 45 minuuttia.Lisää pinnalle pilkotut pekonit ja nosta uunin lämpö 225.Paista vielä kymmenisen minuuttia,kunnes pekonit on ihanan rapeita.


Jos teet valmiista perunasipuliseoksesta,niin niitä ei kannata pannun kautta käyttää,kun pehmenevät niin nopeasti.

torstai 17. kesäkuuta 2010

oliivi-juusto focaccia



Taikina:
4 dl vettä
½ pussia kuivahiivaa(3,5g)
1tl sokeria
1 tl suolaa
10 dl vehnä ja sämpyläjauhoja
1 dl basilikaoliiviöljyä


Tee kuten sämpylätaikina.Ohjeen löydät mm.TÄÄLTÄ


Laita päälle oliiviöljyä,unikonsiemeniä ja sormisuolaa.Painele kuoppia,joihin upotat mozzarellan paloja ja oliiveja.


Paista 200-225 asteessa n.20 minuuttia

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

gluteiiniton kinkku-mozzarellapiirakka



pohja:
150g voita/margariinia
3,5dl gluteiinitonta jauhoseosta
½dl perunamuusijauhetta
½tl suolaa
½dl kylmää vettä
Nypi pehmeän voin joukkoon jauhot ja suola.Ja lisää kylmä vesi nopeasti sekaan.
Taputa voidellun piirakkavuuan pohjalle ja painele reikiä haarukalla.
Paista 200 asteessa noin 10 minsaa.

täyte:
100g palvikinkkua suikaleina
½palloa mozzarellaa
paprikaa paloina
hieman juustoraastetta
Päälle:
2,5dl ruokakermaa
2 kananmunaa
basilikaa
mustapippuria

Levitä täyte päälle ja lopuksi päällisen ainekset sekoitettuna.
Paista vielä reilu ½ tuntia.

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

juustoinen kaalipiirakka



pohjana pizzapohja taikina
-mulla on yleensa aina sulatusta vaille valmiina olevaa pizzataikinaa pakkasessa
täyte:
kaalia
sipulia
soijarouhetta
Paistoin pannulla voissa ja lisäsin hieman lihalientä,niin soijarouhe turposi.
Maustoin soijakastikkeella,grillimausteella ja sokerilla.

Keitin hieman quinoaa lihaliemessä,jossa mukana kuivattua valkosipulia ja sekoitin joukkoon.

Pohjan levitin voideltuun piirakkavuokaan.Päälle emmentaljuustoraastetta ja täyte.
Päälimmäiseksi prk kermaviiliä,2 kananmunaa.Seoksen maustoin valkosipulitomaattimurskalla ja soijakastikkeella.

lauantai 5. kesäkuuta 2010

kalapuikkohampparit



Tuli kyllä taas sen näkönen kuva,et huh huh.Panostettiin kylläkin näihin hamppareihin koko pesueen voimin,vaikkei uskois kuvasta.


Elosen ruisleipien väliin laitettiin:


ruukkusalaattia


punasipulia renkaina


emmental tai oltermannijuustoa


tomaattia


suolakurkkusiivuja


kermaviilikastiketta salsalla


mozzarellajuustoa/salaattijuustoa siivuina


kalapuikkoja kolme/leipä


Ja taas näillä nälkä siirty seuraavaan kertaan ;)


 

lihapataa ja marinoitua kaalia



Pitäs aina postailla nää ohjeet heti ,ettei pääse unohtuun ainekset,mutta nytkin taas kävi niin...Tai aineet muistan,mut mittasuhteet unohduksissa.


Riisi oli ihan perus pitkääriisiä,johon kuullotin sekaan sipulia ja keitinvedessä oli kuivattua paprikaa.Maustoin soijakastikkeella.


marinoitu kaali:


kaalia suikaleina


Liemen tein hunajaviinietikasta,sokerista,suolasta,öljystä,mustapippurista ja dijonsinapista.Kiehautin ainekset ja lisäsin kaalien päälle kulhoon.Annoin marinoitua seuraavaan päivään.Tällanen salaatti säilyy useempia päiviä hyvänä jääkaapissa.


Lihapadan tein viljapossun palapaistikuutioista.


800g viljapossun palapaistia


paketti pekonisiivuja pilkottuna


3 sipulia pilkottuna


suolaa,maustepippuria


lihalientä


soijakastiketta


Paistoin paistikuutiot, pekonipalat ja sipulit pekonista irronneessa rasvassa.Laitoin pataan ja lisäksi sormisuolaa,maustepippuria, lihaliemijauhetta,dijonsinappia ja vettä.


Annoin muhia reilun 1½ tuntia ja tarkastin maun.Kastikkeen voi suurustaa  jos haluaa,mutta riisin kanssa tarjottaessa se ei ole välttämätöntä.


Kastikkeena riisille oli kermaviiliä joka oli maustettu salsakastikkeella.



Miehelle taas eri eväät,elikkä paistareita ja kananmunaa lihapadan lisäksi.


 


 


 


 

perjantai 4. kesäkuuta 2010

voileipäkakku tonnikalasta ja surimista


Taas tämmönen versio ihan kotiin,mutta ainahan tästä voi versioida isomman ja hienosti koristellumman juhlaankin.



Jos joku haluaa tarkemmat mittasuhteet,niin laitan.


Tähän käytin leipänä Lidlin täysjyvälesepaahtoleipää.


1.täyte:tonnikalaa,surimia ja katkaraputuorejuustoa


2.täyte:keitettyä kananmunaa ja ketsuppia.Ja loput täytteestä nro.1


Päällä katkaraputuorejuustoa ja kermaviiliä.Koristeina kurkkua,kirsikkatomaatteja,ruukkusalaattia ja surimia.


Kostutuksena soijakastiketta ja vettä.