maanantai 11. joulukuuta 2017

Täyttävä pizzapiirakka



pohja:
2 kananmunaa
3,3dl maitoa
½tl suolaa
4dl jauhoja

täyte:
400g naudanjauhelihaa
250g kypsää broilerin sisäfilettä (tai esim:palvikinkkua)
1prk kermaviiliä
3rkl ranskalaista sipulikeittojauhetta
3rkl ketsuppia
½pss sinihomejuustodippijauhetta
pizzamaustetta
½paprika pilkottuna
150g emmentaljuustoraastetta

Valmista ensin täyte. Paista jauheliha ja kypsennä hetki paprikasuikaleita.
Lisää sipulikeittojauhe ja ketsuppi ja anna hiukan jäähtyä. Lisää muut ainekset lukuunottamatta juustoa.

perjantai 10. marraskuuta 2017

sorsapata sienillä




600g sorsan rintafilettä kuutioituna
suolaa
mustapippuria
2 sipulia
2½dl valkoviiniä
2dl lihalientä
350g smetanaa
½dl punaviiniä
kourallinen kuivattuja suppilovahveroita liotettuna
Paista kuumalla pannulla sorsanpalat voissa pienissä erissä, mausta ja lisää sipulit.
Kun sipulit ovat kuullottuneet, niin siirrä valurautapataan.
Lisää valkoviini, lihaliemi, puolet smetanasta ja suppilovahverot.
Anna muhia 50 minsaa ja lisää loppu smetana ja punaviini.

Anna kiehua vielä kymmenisen minuuttia.

lauantai 21. lokakuuta 2017

broileri-perunamunakas uunissa


400g broilerinjauhelihaa
1 iso sipuli
1 paprika
1 keskikokoinen kukkakaali
800g perunaa
8 kananmunaa
2dl ruokakermaa
100g vahvaa juustoraastetta
kirveliä
himalajansuolaa
broilerimaustetta

Keitin pienityt perunat ja kukkakaalit suht kypsiksi.
Paistoin jauhelihan ja kuullotin sipulit ja maustoin.
Sekoitin kananmuna/ruokakermaseoksen.
Pilkoin paprikan pieniksi ja yhdistin kaikki ainekset uunivuokaan.
Päälle juustoraastetta.
Uunissa 225 astetta, kunnes hyvänväristä. Noin 25 minuuttia.

keskiviikko 30. elokuuta 2017

paahdetut kukkakaalit

Kokeilin se minäkin näitä somessa olleita "kukkakaalisiipiä". Hyviä oli, mutta seuraavalla kerralla laitan mausteita paljon reilummin.

2 pientä kukkakaalia
½dl neito paahdettusipuli oliiviöljyä
½dl vettä
0,75dl vehnäjauhoja
1tl suolaa
1tl srirachaa
1rkl savustettua paprikajauhetta
Sekoita öljy, vesi, jauhot ja mausteet yhteen ja anna hetki turvota.
Pyörittele pieniksi pilotut kukkakaalinnuput seoksessa kunnolla ja laita voidellulle leivinpaperille.
Pidä uunissa 25 minsaa 225 asteessa.

Lisää reilusti maustetta tähän määrään, nämä maistuivat lähinnä paahdetulle kukkakaalille :)

lauantai 12. elokuuta 2017

feta-pinaattikierteet


 fetamousse:
pkt apetina fetajuustoa
prk creme fraichea
mustapippuria
valkosipulirouhetta

Muussaa feta haarukalla ja sekoita muut aineet joukkoon. Käy hyvin suolakeksien, hapankorppujen tai ihan vaan leivän kanssa.

Pohjana voitaikinalevy. Levitä päälle ohuena fetamousse ja päälle pilkottuna tuoretta pinaattia ja mustaleimaemmentalia. Poista pinaatista kova lehtiruoti ensin.
Taita taikina kahtia ja tee ohuita reilun sentin paksusia siivuja. Kieputtele kierteelle ja laita päälle vielä juustoraastetta ja voitele. Paista uunissa 225 asteessa, kunnes kauniin värisiä.



perjantai 4. elokuuta 2017

bataattiranskikset, auradippi ja tomaattisalsa kikherneillä


Kovin tummiks kerkes tuleen bataattiranskikset, mutta ei makua haitannut. Nopeesti paistuu tuo puoli mikä osuu uunipeltiä vasten, eli kannattaa kääntää heti 10 minsan jälkeen.

bataattiranskikset
700g bataattia suikaloituna
2rkl öljyä (mulla maapähkinä rypsiöljyä keijulta)
1tl himalajansuolaa
1rkl korppujauhoja
1tl paprikajauhetta
Laita pilkotut bataatit pakastepussiin ja sinne öljy. Pussi kiinni ja levitä öljy joka paikkaan.
Avaa pussi ja lisää sekoitetut mausteet ja puristele taas suljettua pakastepussia.
paista 225 asteessa 35 minsaa välillä käännellen.


aurajuustodippi

2dl creme fraichea
100g aurajuustoa murusteltuna

Sekoita ja anna maustua jääkaapissa ennen tarjoilua

tomaattisalsa

kirsikkatomaatteja
kurkkua
kevätsipulinvarsia
sitruunamehua
oliiviöljyä
suolaa
srirachaa
kikherneitä

Pilko ainekset ja kaikki sekaisin ja maistele omaan makuun sopiva lopputulos.

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

salaatti nyhtökalkkunasta

Tänään testasin tällaista tuotetta
http://www.kivikylan.fi/kivikylassa-tapahtuu/kivikylan-pulled-turkey-eli-nyhtokalkkuna-on-uutuus-kotkotti--tehtaalta-

Oli hyvää ja kannattava ostos.
Salaatissa mukana myös paahdettua munakoisoa sitruunalla, valkosipulilla, oliiviöljyllä ja suolalla maustettuna.
-kurkkua
-tomaattia
-jääsalaattia
-kevätsipulinvartta

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

pikainen lihapullavuoka

Pakasteessa oli valmiina omatekemiä lihapullia, joten vuoka valmistui tosi vaivattomasti.

Pohjalla 500g lohkoperunoita, joista paistoin 10 minuuttia 225 asteessa.
Sillä välin tein kastikkeen, jossa oli ½ prk mutti tomaattimurskaa ja ½prk valmista juustodippiä.(löytyy tex mex hyllystä kaupassa)
Ripaus suolaa ja mustapippuria.

Lisäsin lihapullat ja kaadoin kastikkeen päälle.
Pinnalle kourallinen mustaleimaemmentalraastetta.
Uuniin takas n. 15 minuuttia.
Tuoretta basilikaa kypsän paistoksen päälle.

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

pastasalaatti

Tänään tein pastasalaatin niistä aineksista mitä kaapista ja pakkasesta löysin.
-varhaiskaalia
-tomaattia
-kurkkua
-naudansisäpaistia (maustoin hyvin paistaessani)
-ruohosipulia
-täysjyväpastaa
-broilerinfilesuikaleita
-felix perinteistä salaatinkastiketta

perjantai 7. heinäkuuta 2017

coleslaw retiisillä

n 300g varhaiskaalia
nippu retiisiä
2dl turkkilaista jugurttia
vajaa dl hyvää majoneesia
1rkl dijonsinappia
1rkl yrttistä valkoviinietikkaa
1tl sokeria
2rkl unikonsiemeniä
himalajansuolaa

Suikaloi kaalit vaikka juustohöylällä ohuiksi. Puolita retiisit ja viipaloi ohuiksi.
Lisää muut aineet ja sekoita. Anna maustua jääkaapissa ainakin tunti ennen tarjoilua.

munakoisovuoka

 2 isoa munakoisoa
5 pienehköä uutta perunaa
1prk mutti valkosipuli-basilika tomaattimurskaa
purkillinen vettä
400g jauhelihaa (mulla broilerinfilejauhelihaa)
kourallinen basilikaa
250g kirsikkatomaatteja
170g pecorino juustoa raasteena
kourallinen mustaleimaemmentaljuustoa raasteena
mustapippuria
valkosipulirouhetta
broilerimaustetta
1 lihaliemikuutio

Viipaloi munakoisot, suolaa ne ja anna itkettyä 15-20 minuuttia. Pyyhi neste pois.
Pirskota päälle oliiviöljyä ja paahda uunissa 225 asteessa 15-20 minuuttia.
Viipaloi perunat.
Kypsennä jauheliha, mausta ja lisää tomaatit, basilika, tomaattimurska ja vesi.
Anna porista liedellä ja maista, että kastikkeessa on tarpeeksi makua.
Kokoa kerroksittain uunivuokaan.Jätä hieman juustoraastetta pinnalle.
Nää Terra Cretan oliiviöljyt on ihan parhaita. Tässä käytin tällaista sumutettavaa versiota.
Oliiviöljyjen mukana tulee lappu, josta voi seurata mistä oliivit on kerätty ym. tiedot.

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

jauhelihakebakot



Olettekos koskaan kokeillut tällaista turkkilaista mausteseosta joka sekoitetaan 400-500g jauhelihaan ja desi vettä mukaan? Tämä on ihan Turkista, mutta tätä ja samankaltaisia myydään etnisissä kaupoissa ihan täällä kotimaassa. Tosi kivan makuista.
Itse täytin tänään kebakot emmentaljuustolla ja aurinkokuivatuilla tomaateilla, joista tuo rasvakin tuli. Itse jauheliha oli vähärasvaista.

lauantai 24. kesäkuuta 2017

broileritäytteiset letut



3dl nestettä ( mulla maitoa ja olutta)
1 kananmuna
tl suolaa
rkl sokeria
luraus öljyä
jauhoja, kunnes taikina on sopivan löysää ( noin 3dl)
Sekoita ainekset ja anna turvota puolisen tuntia, ennen paistoa. Tuli 6 isoa lettua.
täyte:
400g broilerinjauhelihaa
kevätsipulia
1 tomaatti
3 herkkusientä
valkosipulia
broilerimaustetta
100g tuorejuustoa
100 g emmentaljuustoraastetta
Paista jauheliha ja muut ainekset. Sekoita joukkoon tuorejuusto. 
Laita letuille ja juustoraaste päälle. 
Rullaa letut ja ripottele päälle vielä juustoa.
 Paista uunissa 200 asteessa 10 minuuttia ja nauti.

lauantai 17. kesäkuuta 2017

sitruunainen varhaiskaalisalaatti


Pienestä varhaiskaalista puolikas n.250g
2 kevätsipulia
1 kirpeä omena
2rkl sitruunapestoa
½ sitruunanmehu
1rkl omenaviinietikkaa
suolaa

Suikaloi kaali ohueksi ja omena raasteeksi. Laita päälle sitruunamehu ja suola ja sekoita.
Kaali pehmenee vielä enenpi.
Pieni sipulit ja lisää ne peston ja omenaviinietikan kanssa joukkoon.
Anna maustua jääkaapissa ainakin tunti ennen syömistä.

torstai 15. kesäkuuta 2017

kesäkurpitsa-broilerivuoka



Tulipa maukasta ja kevyttä laatikkoruokaa ja nousi meidän yhdeksi lemppariruuaksi.

5 pienehköä kesäkurpitsaa
5 perunaa
2 sipulia
1 iso tomaatti
400g broilerinjauhelihaa
kuivattua oreganoa
kourallinen basilikaa
210g purkki mutti hienoa tomaattimurskaa
samalla purkilla mittasin vettä kaksinkertaisen määrän
knorr sipulikeittopussi
valkosipulirouhetta
broilerimaustetta
pinnalle mustaleimaemmentalraastetta

Viipaloi perunat, tomaatti ja kesäkurpitsat. Keitä perunaviipaleita muutama minuutti, niin kypsyvät ainakin varmasti uunissa.
Pilko sipulit ja kuullota pannussa ja paista jauheliha ja mausta ronskilla kädellä.
Lisää tomaattimurska, vesi ja sipulikeittopussi.
Seos maistuu tosi voimakkaalta tässä vaiheessa, mutta lopputuloksena on just sopivan maukas laatikko.
Kokoa vuokaan kerroksittain. Jätä päälimmäiseksi tomaatit ja juustoraaste. Paista 200 asteisessa uunissa tunnin verran.

perjantai 9. kesäkuuta 2017

pikapikkelöidyt tomaatit




250g miniluumutomaatteja
1dl omenaviinietikkaa
½dl sokeria
1tl suolaa
3 kynttä valkosipulia pienittynä
½ sitruunanmehu
kourallinen tuoretta basilikaa

Pistele tomaatteihin reikiä. Lisää etikkaan mausteet ja sekoita, kunnes sokeri ja suola on liuonneet.
Lisää etikkaliemi tomaattien päälle.
Anna maustua ainakin puoli tuntia. Kiva lisäke salaatteihin ja ihan sinällään.

lauantai 3. kesäkuuta 2017

kalkkuna-fetapiiraat


pohja:
1dl juoksevaa margariinia
1dl maitoa
½dl perunamuusijauhetta
2dl jauhoja
½tl suolaa
1tl leivinjauhetta
1dl mustaleimaemmentalraastetta

Sekoita pohjan ainekset ja taputtele muffinssipellin koloihin myös reunoille

täyte:
150g kalkkunaleikettä pienittynä
4 kevätsipulinvartta pilkottuna
10 miniluumutomaattia pienittynä
100g hyvää fetajuustoa
mustapippuria
1dl mustaleimaemmentalia

päälle:
2dl kulutusmaitoa
3 kananmunaa

Laita pohjan päälle juustoraaste ja muut täytteet. Päälimmäiseksi munamaito
Paista 200 asteessa vajaa puoli tuntia.

lauantai 27. toukokuuta 2017

voileipärullakakku



Kokeilin tänään Mitä tänään syötäisiin ohjeella voileipäkakkurullaa.
https://www.k-ruoka.fi/reseptit/voileipakaaretorttu

Muutin ainoastaan koristelua ja täytteessä korvasin maustamattoman tuorejuuston yrttisellä ja kevätsipulin ruohosipulilla.
Tosi raikasta ja hyvää.

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

avokadomajoneesi

3 avokadoa
2dl oliiviöljyä
1rkl sitruunanmehua
1tl suolaa
1 valkosipulinkynsi
1rkl kookosmaitoa

Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja sekoita ihan tasaiseksi.
Käytä dippinä, salaateissa tai vaikka leivän päällä. Säilyy jääkaapissa viikon verran.

perjantai 21. huhtikuuta 2017

tiistai 4. huhtikuuta 2017

broilerimunakasrulla



pohja:
5 kananmunaa
5dl maitoa
1tl suolaa
1dl vehnäjauhoja
Sekoita keskenään ja anna turvota sen verran, kun uuni kerkee lämmetä 225 asteeseen.
Kaada uunipellille leivinpaperin päälle ja paista 20-25 minuuttia.
Tee sillä välin täyte.

400g kanapojan jauhelihaa
1 sipuli pilkottuna
1 paprika pilkottuna
100g valkosipulituorejuustoa
emmentaljuustoraastetta
mausteita oman maun mukaan.
Paista jauheliha ja paprika ja kuullota sipuli ja mausta. Lisää joukkoon tuorejuusto.

Ota munakas uunista ja levitä täyte päälle. Lisää päälle myös jäävuorisalaattia ja juustoraastetta.
Rullaa munakkaasta rulla ja laita päälle vielä juustoraastetta. Käytä vielä hetki uunissa, kunnes juusto sulaa. Ei montaa minuuttia.
Hyvää kuumana, mutta maistuu myös kylmänä.

torstai 30. maaliskuuta 2017

kanttarelli-palvikinkkupiirakka

pohja:
1dl juoksevaa margariinia
1dl maitoa
½dl perunamuusijauhetta
2dl jauhoja
½tl suolaa
1tl leivinjauhetta
1dl mustaleimaemmentalraastetta

täyte:
200g snelmannin palvilastuja
3dl paistettuja kanttarelleja
1 sipuli pilkottuna
2dl mustaleimaemmentalraastetta
½ paprika pilkottuna

päälle:
2,5dl kulutusmaitoa
3 pientä kananmunaa
suolaa
mustapippuria

Sekoita pohjan ainekset tasaiseksi ja taputtele piirakkavuuan pohjalle.
Kuullota sipulit ja kypsennä kanttarellit. Käytä myös pakastetut kanttarellit pannulla, että kosteus haihtuu, jos niitä käytät.
Levitä pohjan päälle täyteainekset ja sen päälle munamaito.
Paista 200 asteessa, noin puolisen tuntia.

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

juustoiset siskonmakkarapihvit


500g siskonmakkaroita
½dl perunamuusijauhetta
1dl vettä
1½dl mustaleimaemmentalraastetta
valkosipulirouhetta myllystä maun mukaan
hiukan srirachaa
1 kananmuna

Laita vesi, kanamuna ja muusijauhe kulhoon ja sekoita tasaiseksi. Lisää makkaroista puristettu massa, emmentaljuustoraaste ja mausta. Muotoile pihveiksi.
Paista pannulla voissa n.5 minsaa per puoli.

perjantai 3. maaliskuuta 2017

juustosämpylöitä

Aamulla heräsin muutama tunti ennen miestäni ja ei leivän leipää kaapissa, niin päätin pyöräyttää muutaman sämpylän. Tarkkaa ohjetta ei ole, mutta tässä suuntaa antava.
Tein 4 isoa sämpylää, kun en tykkää pakastaa ja nääkin riittää meillä kaks päivää.

2,5 dl kuumahkoa vettä
½dl ruishiutaleita
Anna turvota sen aikaa, kun etsit muut aineet.
½pss kuivahiivaa
1tl suolaa
kourallinen juustoraastetta
3dl vehnäjauhoja
½dl oivariinia juoksevana
Sekoitin vaan ainekset lusikalla ja annoin kohota suihkussa oloajan.
Laitoin lusikalla 4 "kasaa" pellille leivinpaperin päälle ja juustoraastetta päälle.
Uuni päälle 225 astetta ja sämpylät kohosivat sen aikaa.

Kahvinkeitin päälle ja sämpylät uuniin. Kupillisen kahvia kerkesin juua, ennenkun sämpylät olivat valmiita. Oisko ollu 25 minsaa.

wrapit


Molemmat täytteet riittää 4:lle tortillalle
tonnikalatäyte:

1prk tonnikalanpaloja öljyssä valutettuna
1rkl majoneesia
2rkl situunanmehua
2 luumutomaattia
jääsalaattia
100g viherpippurikoskenlaskijaa
hieman emmentaljuustoraastetta
Pilko ainekset ja sekoita yhteen. Lisää tortillankuorelle ja rullaa.

broileritäyte:

3 broilerin sisäfilettä
100g ruohosipulituorejuustoa
2 luumutomaattia
jääsalaattia
hieman emmentaljuustoraastetta
Pilko ainekset ja sekoita yhteen. Lisää tortillankuorelle ja rullaa.

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

pienet kinkkumunakkaat


2 kananmunaa
4rkl "punaista" maitoa
100g palvikinkkua
5 pientä luumutomaattia
200g raejuustoa
½pkt fetaa olisko 100g
ruohosipulia
valkosipulirouhetta
mustapippuria
½dl emmentaljuustoraastetta päälle