tiistai 29. joulukuuta 2020

Hirvipaisti

 Sain tänään hirvipaistia, joten sitä ekaa kertaa, muttei vikaa.



Kuivasin paistin ja paistoin voissa pinnat kiinni. laitoin suolaa, mustapippuria ja timjamia päälle.

Uuniin 150 asteeseen 15 minuutiks ja loppuajaksi 125 asteeseen, kunnesmittari näytti 55 astetta. Sitten folioon ja reilu puol tuntia foliossa ennen leikkausta.

kana-caesarsalaatti

 

Tänään tein jälleen kana-caesarsalaattia. Tää ohje on todettu hyväks.
https://www.k-ruoka.fi/reseptit/caesar-salaatti
Jotenpa miksi muuttamaan


torstai 22. lokakuuta 2020

Spaghettivuoka palvikinkusta

 Tässä nopea arjenpelastaja. Alle 10 minuuttia ja vuoka oli uunissa.





300g spaghettia
pussi palvikinkkukuutiota
5 herkkusientä
5 valkosipulinkynttä
1 prk tomaattimurskaa
1 prk ruokakermaa
suolaa
mustapippuria
basilikaa
1 prk raejuustoa

n. 100g port salut juustoraastetta

Laita pasta kiehumaan suolaiseen veteen ja keitä n. 5 minuuttia.
Tee sillä välin kastike.
Paista valkosipulia ja herkkusieniä öljyssä. Lisää palvikinkku, tomaattimurska,
ruokakerma ja mausteet. Anna kiehua sen aikaa, kun pastatkin.
Laita puolikypsä spaghetti voideltuun vuokaan. Kaada päälle raejuustot ja kastike.
Ihan päälimmäiseksi juustoraaste. 
Uunissa 200 asteessa, kunnes juusto kauniin väristä. Noin 15 minuuttia.


perjantai 21. elokuuta 2020

kesäkurpitsalasagne kaurajauhiksesta

 

Jauhiskastike:

Elovena muru kaurajauhis 225g

2 kevätsipulia varsineen

2prk muttitomaattimurskaa ( toinen oli yrttien makuinen ja toinen valkosipulin)

2 kasvisliemikuutiota

4 valkosipulin kynttä

loraus punaista balsamicoa

1 rkl texas pete kastiketta

1 rkl hunajaa

2 rkl kuivattua basilikaa

mustapippuria

suolaa


Juustokastike:

4dl maitoa

4dl ruokakermaa

rkl viherpippuria murskattuna

1tl herbamare yrttisuolaa

200g cheddar/ emmentaljuustoraastetta


1 keskikokoinen kesäkurpitsa

9 täysjyvä lasagnelevyä


Päälle tuoretta basilikaa.


Tee jauhiskastike kuullottamalla sipulit ja kaurajauhis. 

Lisää muut aineet ja anna muhia ainakin viitisen minuuttia. 

Maista ja lisää mausteita, jos tarvitsee.


Tee juustokastike lämmittämällä nesteet ja mausteet.

 Kun liemi on kuumaa sekoita joukkoon juustoraaste.


Kasaa uunivuokaan vuorotellen juustohöylällä ohueksi höylätyt kesäkurpitsat,

kaurajauhiskastike, lasagnelevyt ja juustokastike.

Kesäkurpitsaviipaleiden päälle rouhin vielä suolaa myllystä.


Paista 200 asteessa noin 45 minsaa uunista riippuen.


lauantai 25. heinäkuuta 2020

mansikka-vadelmapiirakka

Oon ihastunut tähän k-ruoka.fi stä löydettyyn makeanpiirakan pohjaan. Vähän vähemmän rasvaa, kun monessa ja maistuu aivan ihanalle.
75g margariinia (käytin voita)
½dl sokeria
1 kananmuna
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
1½ dl vehnäjauhoja

Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna ja jauhoseos.
Taputtele piirakkavuuan pohjalle ja reunoille.

Päälle vadelmia ja mansikoita.

päällinen:
150g creme fraichea
½prk vadelma-valkosuklaarahkaa
½dl sokeria
1tl vaniljasokeria
2 kananmunaa

Sekoita ainekset ja lisää marjojen päälle. Paista 175 asteessa noin ½ tuntia.

kasvispata mustapavuilla

5 pientä perunaa
1 porkkana
½ palsternakka
½ kesäkurpitsa
1 tölkki mutti kirsikkatomaatteja
1 pieni kukkakaali
2 kevätsipulia
½ paprika
1rkl savustettua paprikajauhetta
2dl vettä
1½ kasvisliemikuutiota
1 rkl soijakastiketta
2rkl hoisinkastiketta
suolaa
mustapippuria
1prk mustapapuja

Pilkoin kasvikset ja kypsensin öljyssä perunaa, porkkanaa, sipulia ja palsternakkaa noin 10 minuuttia. Lisäsin kaikki muut ainekset joukkoon ja hetken sekoittelin. Sitten laitoin padan uuniin ja annoin muhia tunnin verran 200 asteessa. Maista tässä vaiheessa, jos tarvii lisätä suolaa. Päälle lehtipersiljaa.

perjantai 24. heinäkuuta 2020

vihikset uunissa



Taikina:
5dl maitoa
50g voita
1pss kuivahiivaa
1.5tl suolaa
1tl hunajaa
9-10dl jauhoja

täyte:
muu kasvisjauhista paketti
1 iso sipuli pienittynä
vajaa desi puuroriisiä keitettynä kasvisliemessä
Maustoin seoksen jauhelihamausteella, mustapippurilla, valkosipulilla, ketsupilla ja soijakastikkeella

Lämmitä maito ja voi reilun kädenlämpöiseksi. Lisää muut aineet ja vaivaa sekaisin. En muuten sen kummemmin vaivannut, vaan annoin kohota vajaan tunnin.
Tee pötkö ja jaa paloiksi. Itselle tuli 13 kpl. Taputtele palat pyöreiksi littanoiksi ja lisää keskelle reilu rkl täytettä. Voitele reuna kananmunalla ja painele kiinni. Haarukalla vielä painelin lopuksi.
Paistoin uunissa 225 asteessa, kunnes mukavan ruskeita pinnalta ja voitelin sulalla voilla.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2020

tzatziki

Jokaiseen kesän herkulliseen ateriaan sopii tämä kastike. Helppo ja nopea tehdä ja ei heti tule mieleen ruokaa, mihin ei kävisi kaveriksi.

Itse laitoin tähän:
½ kurkku raastettuna ja siivilässä valutettuna tai ihan vaan käsissä rutistettuna
1 valkosipulinkynsi raastettuna
4dl turkkilaista jugurttia
suolaa myllystä oman maun mukaan
Jos tykkää mintusta, niin sitä voi myös lisätä.

maanantai 22. kesäkuuta 2020

sumac-sipulit

2 isoa punasipulia
1 tl sumakkia
½tl suolaa
2rkl öljyä
1rkl sitruunamehua
kourallinen lehtipersiljaa

Viipaloi sipulit ohuiksi ja lisää sumakki ja suola. Rutistele käsissä.
Lisää muut aineet ja anna maustua jääkaapissa ennen tarjoilua.

munakoisotahna



Paahdoin yhden munakoison uunissa puolikkaina, mitkä olin sivellyt yrttiöljyllä, jonka tein partsilla olevista yrteistä. Oli basilikaa, rakuunaa ja lehtipersiljaa.
225 asteessa meni noin 25 minsaa.

Hieman munakoisojen jäähdyttyä kaavin sisukset kulhoon. Muussasin haarukalla mössöksi.
Lisäsin:
1rkl situunanmehua
1rkl tahinia
½tl suolaa
muutama kierros myllystä mustapippuria
½dl turkkilaista jugurttia
Nyt annan maustua jääkaapissa ja huomenna syödään.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

Broileripata


1 munakoiso
1 makea paprika
1 mieto chili
1 iso sipuli
2 kevätsipulia varsineen
1 prk ruskeita papuja
700g broilerin paistileikkeitä caribbean hot marinadissa
2 tomaattia
1 prk mutti kirsikkatomaatteja
kasvisfondia
suolaa
kourallinen yrttejä ( mulla rakuunaa, lehtipersiljaa ja basilikaa)

Pilko broilerit ja kasvikset.
Kuumenna öljyä wokissa ja laita sinne munakoisot ja sipulit. Hetken pyöriteltyä lisää
pilkotut broilerin palat.
Kypsennä viitisen minuuttia ja lisää chili, paprika, tomaatit, pavut ja kirsikkatomaattipurkki.
Anna porista miedolla lämmöllä ja mausta kasvisfondilla ja suolalla. Kun kasvikset ja broileri on kypsää lisää yrtit.
Marinadista tuli hyvin tulista makua. Jos teet naturellista broilerista, niin lisää mausteita.


Lisänä tarjosin riisiä

tiistai 16. kesäkuuta 2020

tonnikalawrapit

 2prk tonnikalanpaloja vedessä
1 kevätsipuli varsineen
nyrkin kokoinen pala varhaiskaalia
rkl kapriksia
150g tuorejuustoa (mulla aurinkokuivatuntomaatin makuinen)
1dl turkkilaista jugurttia
1 tomaatti
10cm pätkä kurkkua
situunapippuria
herbamarea

Pilko kaali, kurkku, tomaatti ja kevätsipuli, valuta tonnikala ja yhdistele ainekset. Mausta.

Levitä tortilloille ja laita päälle varhaiskaalin lehti.
Rullaa ja leikkaa paloiksi.

Löysin tällasia neliön mallisia tortilloita, jotka on tosi ohuita. Oli kyllä hyviä.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2020

broilerihamppareita

Tänään tein lähikaupan antimista hamppareita ja ei niissä mitään erikoista ollut.
Pihvistä tuli vaan niin hyvä, yksinkertainen ja maukas, että jaan ohjeen teillekkin.

400g broilerinfilejauhelihaa
1,5tl suolaa
1tl santa marian curry-mango mausteseosta.
  

perjantai 5. kesäkuuta 2020

kasvispasteijat

Eilen valmistin seitania ja laitoin marinoitumaan. Tänään tein pasteijoita, joihin käytin osan seitanista.

Tein seitanista hakkelusta ja lisäsin joukkoon mustapippuria, ruohosipulituorejuustoa, paprikaa, kasvisliemessä keitettyä puuroriisiä ja emmentaljuustoa.
Uunissa 225 asteessa noin 20 minuuttia.

torstai 4. kesäkuuta 2020

Täytetyt munakoisorullat



2 isoa munakoisoa
200g apetina salaattijuustoa
tuoretta basilikaa
oliiviöljyä
2rkl turkkilaista jugurttia
juustoraastetta

Tomaattikastike:
400g hyvää tomaattimurskaa tai niinkun mulla Mutin kirsikkatomaatteja säilykkeenä
2tl sokeria
1tl suolaa
½tl mustapippuria
rkl balsamicoa
tl kuivattua basilikaa ja kourallinen tuoretta
½dl vettä
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä

Poista munakoisosta kanta ja viipaloi ne pitkittäis suunnissa noin 0,5 cm viipaleiksi.
 Laita kahdelle uunipellille ja voitele oliiviöljyllä.
Paista 225 asteessa noin 20 minuuttia, että pinta on saanut kauniin paahtuneen värin.

Tee sillä välin tomaattikastike. Kuullota sipulit ja
lisää muut ainekset. Anna muhia pienellä lämmöllä.
Kaada kastike uunivuuan pohjalle.

Kun munakoisot on viilentyneet laita niihin rkl täytettä ja basilikan lehti. Kieputa rullalle.
Ja laita rullat tomaattikastikkeen päälle saumapuoli alaspäin.

täyte:
pkt apetina salaattijuustoa
2rkl turkkilaista jugurttia
Muussaa haarukalla juusto ja jugurtti sekaisin.

Päälimmäiseksi hieman juustoraastetta.
Paista uunissa 20-30 minuutia.

tiistai 2. kesäkuuta 2020

tonnikalatahna

Tässä ihana ja helppo tonnikalatahnan ohje, jota käytin leipien päälle. Sopii myös, vaikka voileipäkakun väliin tai kerrosleipiin. Tai ihan sinällään lusikalla syötäväksi ;)
1prk tonnikalanpaloja vedessä valutettuna
2rkl turkkilaista jugurttia
2rkl kurkkumajoneesia
ripsaus sitruunasormisuolaa ( tai suolaa ja sitruunankuorta)
1rkl kuivattua tilliä

Sekoita keskenään ja nauti. Katkaravut sopii myös hyvin tähän lisäksi.

lauantai 2. toukokuuta 2020

katkaraputäyte

Tänään taas näitä helppoja sämpylöitä ja siihen kaveriksi katkaraputahnaa. Sopii hyvin myös uuniperunoiden kaveriksi.

200g katkarapuja
½ pussia aurajuusto murua
1 prk creme fraichea
2tl dijonsinappia
mustapippuria
tuoretta tilliä
½ sitruunanmehu

Sulata katkaravut siivilässä. Sekoita kastikkeen ainekset ja lisää katkarapujen joukkoon.

perjantai 24. huhtikuuta 2020

punajuuri-omenasalaatti

1 iso omena kuutioituna
1 prk kuutio etikkapunajuurta
2 kevätsipulia pilkottuna
balsamicoa
suolaa
turkkilaista jugurttia

Sekoita ainekset ja anna maustua.

Ihanat sämpylät vaivaamatta



1pkt kuivahiivaa
6dl nestettä (itsellä desi maitoa ja 5 dl vettä)
2tl suolaa
1,5 rkl siirappia tai hunajaa
10-11 dl vehnäjauhoja

Kuumenna neste 42 asteiseksi ja lisää suola ja makeutusaine. Lisää sen jälkeen jauhot ja kuivahiiva ihan vaan sekottaen ja anna kohota 1,5 tuntia. Ripottele taikinan päälle jauhoja.
Kuumenna uuni 250 asteeseen ja laita taikinasta köntsiä pellille. Paista 250 asteessa noin 15 minsaa.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

focaccia


3½dl vettä
2tl suolaa
0,5dl oliiviöljyä
1pss kuivahiivaa
7-8dl vehnäjauhoja (taikinan pitää irrota kulhosta reunoilta, muttei olla liian kiinteetä)

Sekoita 42 asteiseen veteen suola, kuivahiiva, oliiviöljy ja jauhot. Vaivaa kunnolla ainakin 5 minuuttia, niin, että irtoaa hyvin reunoilta, mutta kuitenkin vielä pehmeetä taikinaa.
Anna kohota ½-1 tuntia vedottomassa paikassa. (mikro on hyvä paikka)
Levitä taikina vuokaan, jossa pohjalla leivinpaperi ja sen päällä runsaasti oliiviöljyä. Mun vuuan koko oli noin 30cmx30cm. Kaada päälle vielä oliiviöljyä, jossa raastettuna tuoretta valkosipulia ja levitä.
Laita uuni lämpeemään 225 asteeseen ja anna taikinan kohota vielä 20 minsaa.
Painele päälle peukalolla reikiä ja laita niihin kirsikkatomaatteja ja rosmariinia tai mitä ihan itse haluat. Ripottele päälle sormisuolaa. Mulla oli situunanmakuista. Sopi hyvin.
Paista uunin alatasolla, kunnes väri on hyvä. Itse sumutin vielä paiston jälkeen päälle oliiviöljyä, kun on sitä semmoisessa sumupullossa.

lauantai 4. huhtikuuta 2020

Halloumijuusto-kasvispihvit

2 porkkanaa
1 iso kesäkurpitsa
225 g basilikan makuinen halloumijuusto
3 maa-artisokkaa
4rkl kikhernejauhetta
4 kananmunaa
suolaa
mustapippuria
1 tl savupaprikajauhetta

Raasta kaikki ainekset ja sekoita keskenään. Paista voissa.

lauantai 28. maaliskuuta 2020

suppilovahvero-kikhernerisotto

1 sipuli
2dl risottoriisiä
öljyä
½ dl valkoviiniä
½ltr kasvislientä
vajaa desi parmesanraastetta
2rkl voita
mustapippuria
suppilovahveroita (mulla pakkasesta noin 3dl)
prk kikherneitä

Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota öljyssä ja lisää riisi.
Paista käännellen, kunnes riisi muuttuu hieman läpikuultavaksi.
Lisää viini ja sekoittele, kunnes viini imeytyy riisiin.
Lisää kasvislientä aina kauhallinen kerrallaan ja lisää seuraava kauhallinen vasta, kun edellinen on imeytynyt.
Kypsennä 16-18 minuuttia riisistä riippuen. Lisää kikherneet ja paistetut suppilovahverot hieman
ennen, kun riisi on kypsää.
Lisää kypsään risottoon voi ja parmesaaniraaste. Mausta pippurilla ja suolalla, jos on tarve.

lauantai 14. maaliskuuta 2020

kasvismoussaka



4 perunaa
3 munakoisoa

soijarouhekastike:
2dl tummaa soijarouhetta
1 kasvisliemikuutio
1 sipuli
1prk mutti tomaattimurskaa valkosipulilla
(tai tavallista, mutta lisää sitten 4 valkosipulin kynttä)
2dl vettä
mustapippuria
suolaa
kanelia
oreganoa

juustokastike:
50g voita
1dl vehnäjauhoja
6dl maitoa
200g emmentaljuustoa
suolaa
mustapippuria

Aloita viipaloimalla munakoisot ½cm paksuisiksi.Levitä pellille ja ripottele päälle suolaa.
Anna itkettyä 15 minuuttia. Pyyhi suola pois ja laita öljyä pinnalle.
Paista uunissa, kunnes on kivan värisiä pinnalta.n 10 minuuttia 200 asteessa.
Viipaloi myös perunat ihan ohuiksi siivuiksi.

Valmista soijarouhe kastike. Laita öljyä pannulle ja kuullota sipuleita ja soijarouhetta
kunnes sipulit ovat pehmenneet. Lisää kasvisliemikuutio ja vesi.
Anna porista, kunnes rouhe on turvonnut.
Lisää tomaattimurska ja mausteet.
Kokoa uunivuokaan perunat, munakoiso ja soijarouhekastike vuorotellen.
Kaada päälle juustokastike.
Paista 175 asteessa 1½ tuntia. Jos meinaa tummua liikaa, niin laita leivinpaperi päälle.

torstai 12. maaliskuuta 2020

marinoidut belugalinssit

2,5dl belugalinssejä
5dl vettä

marinadi:
½dl valkosipulioliiviöljyä
1½ rkl valkoviinietikkaa
1tl dijonsinappia
1tl hunajaa
suolaa
mustapippuria
½ punttia persiljaa

Keitä linssejä 20 minuuttia. Valuta. Lisää marinadi kuumien linssien sekaan ja anna maustua yön yli.
Syö kylmänä tai kuumana. mm. salaattien sekaan hyvä proteiinin lähde.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

hernerouhepihvit

2,5dl hernerouhetta
3dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 kananmuna
mustapippuria
cayennepippuria
1,5 rkl kikkoman poke saucea
9 rkl vehnäjauhoja
1 valkosipuli pilkottuna
1 sipuli pilkottuna
Kourallinen kanelibasilikan lehtiä silputtuna.

Laita vesi, kasvisliemikuutio ja 1,5dl hernerouhetta kattilaan ja keitä viitisen minuuttia.
Kuullota sipulit. Yhdistä jäähtyneeseen seokseen kaikki muut ainekset ja loput hernerouheesta ja anna turvota 15 minuuttia.
Paista öljyssä.

soijabolognese

2dl tummaa soijarouhetta
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 mutti tomaattimurska prk basilikalla maustettu
3dl vettä
2 kasvisliemikuutiota
soijakastiketta
tomaattipyrettä
mustapippuria
suolaa

Kuullota sipuli, tomaattipyre ja soijarouhe öljyssä. Lisää muut ainekset ja anna muhia . Tarkista maku ja jos tarvii jotain niin lisää.


lauantai 7. maaliskuuta 2020

tortillat kananmunalla

Niin helppoa ja hyvää ilta tai aamupalaa.

Tortillalettuja (mulla oli Pirkan chiansiemen)
kananmunia
kurkkua
jääsalaattia
babypinaattia
paprikaa
juustoraastetta
kurkkumajoneesia
vaaleeta balsamicoa

Laita kanamuna kuumalle pannulle ja lisää päälle tortillalettu. Kun kanamuna on paistunut, niin käännä ja paista vielä hetki. Täytä ja rullaa. Päälle kurkkumajoneesia ja balsamicoa.

lauantai 29. helmikuuta 2020

kasvisvoileipäkakkurulla


6 isoa paahtoleipää
kostutukseen kasvislientä
täyte:
100g salaattijuustoa haarukalla murennettuna
100g tuorejuustoa (aurinkokuivatun tomaatin makuista)
7 aurinkokuivattua tomaattia pilkottuna
½ paprika pilkottuna
½ kurkku raasteena ja valutettuna
kourallinen rucolaa
kourallinen basilikaa
mustapippuria
2rkl kurkkusalaattia
2rkl creme fraichea

Kostuta leivät 2x3. Lisää täyte. Ala rullaamaan kapeemmasta päästä.
Anna vetätyä jääkaapissa leivinpaperin sisällä.
Kokeile vielä ennen päällystämistä onko leivät tarpeeksi kosteita. Jos ei
niin kostuta lisää.

päälle:

150g ruohosipipuli tuorejuustoa
2rkl creme fraichea

salaattia, basilikaa, kirsikkatomaattia, viinirypäleitä ja punasipulia

maanantai 24. helmikuuta 2020

Kylmäsavupororouhepiirakka

pohja:
2dl vehnäjauhoja
1dl sadonkorjuu puurohiutaleita( tai muita hiutaleita)
½tl suolaa
1tl leivinjauhetta
½dl rypsiöljyä
1dl vettä

Sekoita ainekset ja taputtele vuuan pohjalle

täyte:
150g kylmäsavustettua poronrouhetta
2 pieneksi kuutioitua tomaattia
½ punanen paprika kuutioituna
½pkt fetajuustoa murusena
2dl turkkilaista jugurttia
2 kananmunaa
mustapippuria
1rkl kuivattua basilikaa
Sekoita kaikki ainekset ja laita piirakkapohjan päälle.

Päälimmäiseksi vielä n. 130g emmentaljuustoraastetta.

paista 225 asteessa uunin alatasolla n. 25-30 minsaa.

lauantai 22. helmikuuta 2020

Herkullinen soijarouhelasagne


Nyt tuli niin herkullinen soijarouhelasagne, että halusin jakaa ohjeen teillekkin.

12 täysjyvälasagnelevyä
175g emmentaljuustoraastetta
1pkt voimakasta koskenlaskijaa

soijarouhekastike:
1 iso sipuli
3 valkosipulinkynttä
2dl tummaa soijarouhetta
2rkl savupaprikajauhetta
1 prk mutti tomaattimurskaa valkosipulin makuisena
2rkl kuivattua basilikaa
1½ kasvisliemikuutiota
4dl vettä
2rkl pasta arrabiata mausteseosta (sisältää mm.monia yrttejä, chiliä, persiljaa)
2cm anjovistahnaa (voi jättää pois, jos haluaa ihan kasvisversion)
loraus hunajaa
1rkl soijakastiketta

Kuullota voissa sipulit ja lisää mausteet ja soijarouheet.
Pyörittele hetki ja lisää pari desiä vettä ja liemikuutiot. Kun soijat on turvonneet
lisää muut ainekset ja anna porista 15 minuuttia ainakin. Maista ja mausta lisää, jos tarvitsee.
Itse tykkään, että soijarouhekastike on voimakkaan mausteinen.

Tee bechamelkastike. Sulata voi, lisää jauhot. Anna kypsyä muutama minuutti ja lisää maito.
Mausta suolalla ja viherpippurilla.

100g voita
1½ dl vehnäjauhoja
1ltr maitoa
rkl viherpippuria
suolaa myllystä

Kokoa vuokaan vuorotellen kastikkeita, lasagnelevyjä, koskenlaskijaa muruina ja juustoraastetta.
Jos löytyy tuoretta basilikaa, niin sekin sopii hyvin mukaan.
Paista 200 asteessa uunin keskiosassa n.50-60 minuuttia

perjantai 21. helmikuuta 2020

Feta-kasvispiirakka


Pohjana voitaikinalevyjä

Päällä 125g jalapeno-cheddar koskenlaskijaa
aurinkokuivattuja tomaatteja
½pkt fetaa
½ paprikaa
3 herkkusientä
basilikaa
mustapippuria
emmentaljuustoraastetta

paista 225 asteessa n. 25 minuuttia

lauantai 8. helmikuuta 2020

Taivaallisen hyvä pata ilman lihaa

Me ollaan aika lailla hurahdettu kasvisruokaan tänä vuonna. Alkoi ihan kokeilusta, mutta sitten, kun huomannut hyvät vaikutukset, niin se vaan on jäänyt päälle. Kaikkea herkullista tullut tehtyä.



130g soijasuikaleita

Keitä suikaleita 5 minuuttia vedessä, jossa teriyakisoijakastiketta ja 2 kasvisliemikuutiota.
Vettä sen verran, että reilusti peittyvät.

Laita suikaleet lävikköön ja painele niin kauan, että saat kaiken nesteen pois. Säästä neste.

2 isoa sipulia pilkottuna
3 valkosipulin kynttä pilkottuna
1 iso paprika pilkottuna
2 maustekurkkua pilkottuna
3rkl hunajaa
3rkl vehnäjauhoja
2tl mustapippuria
cayennepippuria
150g aurajuustoa
6dl kasvislientä (käytä myös keitinliemi tähän)
2,5dl smetanaa
voita paistamiseen

Kuullota sipulit ja lisää maustekurkut.Paistele muutama minuutti ja lisää pippurit ja hunaja.
Paista vielä muutama minuutti ja laita pataan odottamaan.
Paista soijasuikaleita kahdessa erässä voissa niin, että niihin tulee hieman väriä,
ripottele vehnäjauhoja mukaan ja lisää pataan.
Lisää neste, aurajuusto, paprika ja smetana ja anna hautua tunnin verran.

Tosi hyvää perunamuusin tai vaikka riisin kera.

lauantai 11. tammikuuta 2020

Munakoiso-linssipata



1 munakoiso
1sipuli
1tl valkosipulia öljyssä
1 chili ilman siemeniä
2rkl tomaattipyrettä
2tl juustokuminaa
mustapippuria
1tlk mutti tomaattimurskaa
3 1/2dl kasvislientä
2dl kuivattuja punaisia linssejä
1 tl suolaa
tuoretta basilikaa


Kuutioi munakoiso ja pilko sipuli.
Kuullota sipuleita ja lisää munakoisot ja ruskista.
Mausta.
Kaada joukkoon tomaattimurska ja kasvisliemi.
Huuhtele linssit kylmällä vedellä ja lisää  joukkoon.
Keitä vielä n. 15 minuuttia. Lisää nestettä tarvittaessa.