lauantai 28. elokuuta 2010

kermainen herkkusienikastike



Tänään söimme paneroituja possun ulkofileleikkeitä herkkusienikastikkeella.


rasia herkkusieniä hyvin pestyinä ja viipaloituina


iso sipuli pilkottuna


2dl kermaa


suolaa,mustapippuria


balsamicoa


dijonsinappia


Kuullota sipulit tilkassa öljyä ja kypsennä sienet.Lisää kerma + mausteet ja anna kiehua hetken.

perjantai 27. elokuuta 2010

kylmäsavulohesta pikkaset suolapalat


Pohjana käytin ruispaloja,jotka leikkasin kahteen osaan ja leikkasin reunat irti.Voi käyttää myös paahtimen kautta.



pohjan voitelin tartarilla


päälle:


kylmäsavulohta,surimia,kirsikkatomaattia ,suolakurkkua ja tartaria nokare


osassa oli täytteenä:


paistettua sipulia ja herkkusientä suolalla maustettuna.Tartaris,suolakurkkua ja kirsikkatomaatteja


Tartarin tein ihan perusmajoneesin ohjeella, johon lisäsin hakattua sipulia,munan valkuaista,persiljaa ja suolakurkkua

torstai 26. elokuuta 2010

metsästäjänleipä



Ruispalat pidin hieman paahtimessa,et saivat rapeen ulkokuoren.Sen päälle ketsuppia, jauhelihapihvi ja paistettua herkkusientä ja sipulia, jotka olin kuullottanut öljyssä ja suolaa laittanut.Päälimmäiseksi juustoa(mielellään emmentalia).Ja hetki uuniin, että juusto sulaa.


Lisänä kirsikkatomaattia,ananasta ja raejuustoa ...yam yam..

uunimakkaraa


Mul on ollu joku masennus päällä tähä kodin ruuanlaittoon.Siks en oo ruokaa pahemmin tehnyt ..tai oon ,mut pikasesti.


Tässä laitoin uuniin muusia valmispussin ohjeen mukaan tehden,mut tein löysäksi ja lisäsin mausteita.




Uunimakkaraan laitoin pizzakastiketta ja juustoa ja oli hyvää :P

keskiviikko 25. elokuuta 2010

valkosipulikeitto


Tämä ohje on suoraan Pirkasta ja voi kehua, että kannattaa kokeilla varsinkin näin flunssa aikana.


Kuva ei tee oikeutta ruualle.Ohje suoraan Pirkasta.



(4 annosta)



Ainekset:































































2-3 (n. 120 g) kokonaista valkosipulia
2 (n. 150 g) sipulia
2 rkl oliiviöljyä
1/2 dl vehnäjauhoja
9 dl vettä
4 rkl kasvisfondia
ripaus rouhittua mustapippuria
2 dl kuohu- tai ruokakermaa
1/2 dl tuoretta persiljaa

Lisäksi

Pirkka esipaistettua patonkia
oliiviöljyä




1. Paina kämmenellä valkosipuli rikki niin, että kynnet irtoavat. Kaada kynsien päälle kiehuvaa vettä ja anna pehmetä muutaman minuutin kuorimisen helpottamiseksi. Kuori kynnet, mutta jätä ne kokonaisiksi. Kuori ja hienonna sipulit.


2. Kuullota valkosipulinkynsiä ja sipulisilppua öljyssä kattilassa, lisää jauhot ja sekoita hyvin. Lisää vesi, kasvisfondi ja mustapippuri. Anna keiton hautua miedolla lämmöllä 30-40 minuuttia, kunnes valkosipulinkynnet ovat hajonneet.


3. Soseuta keitto esimerkiksi sauvasekoittimella, lisää kerma ja hienonnettu persilja. Kuumenna höyryäväksi.


4. Leikkaa patongista pieniä (noin 1 x 1 cm:n kokoisia) kuutioita. Kuumenna öljy pannulla ja paahda leipäkuutiot kauniin ruskeiksi. Tarjoa keitto leipäkuutioiden kanssa. Paista toinen patonki uunissa pakkauksen ohjeen mukaan ja tarjoa esimerkiksi täytettynä iltapalalla.


torstai 19. elokuuta 2010

broilerikastiketta kasviksilla



600g broilerin filesuikaleita


dl soijarouhetta


kesäkurpitsa kuutioina


purjon vihreä osa


4 valkosipulin kynttä


100g kirsikkatomaatteja puolitettuina


2 ruokakermaprk (a 2,5 dl)


5dl vettä


2 kanaliemikuutiota


sweet chili saucea


sipulijauhetta


paprikajauhetta


suolaa


suurustukseen maizenaa


Kuullota tilkassa öljyä paprikajauhe,valkosipuli,purjo ja kesäkurpitsa.Lisää broilerinsuikaleet ja ruskista.Lisää ruokakerma,vesi,soijarouhe ja mausteet.Anna kiehahtaa ja suurusta veteen lisätyllä maizenalla.Lisää lopuksi kirsikkatomaatit.


Tarjoile pastan kera.

sunnuntai 15. elokuuta 2010

halloumijuustosalaatti



Yhtenä kuumana päivänä syötiin tällasta.Meni suolasen nälkä,kun oli halloumia ja se on niin herkullista.Ostin ekaa kertaa Lidlistä ja oli kyllä tosi hyvää hinta/laatusuhteeltaan.


salaatissa:


amerikansalattia


tomaattia


kurkkua


ananasta


oliiveja


halloumia,marinoituja punasipulirenkaita


punasta paprikaa

kylmäsavulohi-katkarapu voileipäkakku



Ei ookkaan koko kesänä tullu tehtyä itelleen voikkaria,joten tänään sen tein ;).Ihan pienen kakun,mutta kyllä siitä syö kolmeenkin kertaan yks ihminen.


paahtoleipiä oli 3 ja kostutus oli vettä+spicy pikant herbamarea


täytteeseen laitoin:


katkaraputuorejuustoa


rahkaa(saman verran molempia)


katkarapuja


kylmäsavustettua lohta


tilliä


keltaista paprikaa


kurkkusalaattia


päälliseen tuli kotitekosta majoneesia, rahkaa ja tilliä.


koristelussa kaapin aarteita eli lohta,katkiksia,viinirypäleitä ja tomaattia :)


Tykkään käyttää Ehrmannin rahkaa voileipäkakuissa.Jotenkin sen maku on miedompaa ja koostumus juoksevampaa,kun Valion vastaavissa.

maanantai 9. elokuuta 2010

broileri-pastasalaatti



majoneesikastike

2rkl majoneesia
2rk ananasmehua
1tl dijonsinappia
ripaus sokeria

Sekoita ainekset sekaisin ja käytä salaateissa kastikkeina

salaatissa

keitettyä makaroneja
amerikansalaattia
tomaattia
paprikaa
avomaankurkkua
soijarouhetta
broilerinsuikaleita maustettuna
punasipulia kuullotettuna
ananasta paloina
omenaa paloina
suolakurkkua
tulista uunijuustoa paloina

uunijuusto suolasena/tulisena

1,75dl vettä
1dl maitojauhetta
1 kananmuna
½tl suolaa
1tl piri piri maustetta
uunissa voidellussa astiassa vajaa tunti 175 astessa

lauantai 7. elokuuta 2010

jauhelihapiirakkaa pellillinen



pohja:
2 dl vettä
100 g voita
3 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
2 kananmunaa

Kuumenna kattilassa voi ja vesi.Lisää kiehuvaan seokseen jauhot ja sekoita,
kunnes irtoo reunoista.
Ite otin hellalta pois jo kun jauhot sekoitin joukkoon.
Jäähdytä hetki ja lisää suola ja leivinjauhe.Lopuksi vatkaa joukkoon kananmunat.

Taputa taikina voidellulle uunipellille.Tai kahteen piirakka vuokaan.

täyte:
400g jauhelihaa
2 sipulia renkaina
tomaatti viipaleina
250g emmental juustoraastetta
Ruskista jauheliha ja kuullota sipuli+mausta oman maun mukaan.
Laita pohjan päälle puolet juustoraasteesta,jauheliha/sipuliseos ja päälle loput juustot+ tomaatit.

päällinen:
5dl maitoa
4 kananmunaa
paljon ruohosipulia
tl herbamare spicy pikant aromisuolaa
Sekoita ja kaada täytteiden päälle.
Uunissa 200 asteessa 35-40 minuuttia.



maanantai 2. elokuuta 2010

hampurilaispihvit jauhelihasta ja soijarouheesta



400g nauta-sika jauhelihaa


3tl sipulijauhetta


1tl mustapippurirouhetta


2tl paprikajauhetta


3tl herbamare spicy pikant aromisuolaa(sisältää chiliä)


1dl tummaa soijarouhetta ja reilu desi kuumaa vettä ja lihaliemijahetta


Turvota soijarouhe ja sekoita muiden ainesten joukkoon.Taputtele ohuita ja litteitä pihviä ja laita kelmu pihvien väliin ja pakasta muutama tunti.Tai tee vaikka edellisenä päivänä valmiiksi.Paista sitten pannulla jäisinä.


En tiedä,että johtuiko tuosta soijarouheesta,kun pihvit pysyivät ihanan litteinä ja kiinteinä paistonkin jälkeen.Yleensä jauhelihapihvit kutistuu ja paksunee,kun niitä paistaa.