2dl piimää
2dl sokeria
vajaa dl sulaa margariinia
3dl glut.jauhoja
½rkl leivinjauhetta
Sekoita ainekset ja kaada voidellun vuuan pohjalle.( käy hyvin normi 24-26cm piirakkavuoka)
Päälle pilkottuja päärynän ja omenanpaloja oman maun mukaan.
Päälimmäiseksi 3dl rahkaa ja 2 kanamunaa, vaniljasokeria ja sokeria sekoitettuna.
Uunissa 175 astetta ja vajaa puoli tuntia.
Maukas ja mehevä piirakka.
perjantai 26. elokuuta 2016
lauantai 20. elokuuta 2016
marinoitua pekonia
Sain kokeiltavaks muutaman mulle uuden tuttavuuden Kapteenin kastikkeilta.(klikkaa tästä)
Yksi näistä oli pulled pork bbq kastike, joka varmasti onkin hyvää vaikka millasen possunlihan kanssa.
Itse valelin pekonit kastikkeella, kun olin ne eka paistanut ja hetken vielä sen jälkeenkin pidin pannulla.
Voi nam miten hyvää. Olen kokeillut tätä myös paistetun kaalin kanssa. Maustoin kaalin tällä ja
sormisuolalla.

maanantai 8. elokuuta 2016
kesäkurpitsa-jauhelihapaistos
Tää on taas tätä ruokaa, mitä voisi syödä kuinka paljon vaan.
Teen tarkotuksella nestemäistä tästä vuuasta, koska liemeen on ihana dipata tuoretta leipää.
2 isohkoa kesäkurpitsaa ( reilu kilo oli)
400g naudanjauhelihaa
½prk mutti tomaattimurskaa ( tätä murskaa myydään nykysin myös puolikkaan säilyketölkin kokoisena)
1prk voimakasta tacokastiketta (230g)
150g juustoa raasteena
1 liemikuutio (mulla herkkusieniliemikuutio)
mustapippuria
Paista jauheliha ja mausta. Lisää tacokastike ja tomaattimurska.
Viipaloi kesäkurpitsa ja raasta juusto.
Kokoa kerroksittain kastiketta, juustoa ja kesäkurpitsaa.
Päälimmäiseksi kastike ja juusto.
Paista 200 asteessa n. 25 minuuttia, niin, että kesäkurpitsaan jää vielä purutuntumaa, ettei mene liian pehmeäksi.

keskiviikko 3. elokuuta 2016
oliiviöljyä
Ajattelin ostaa kyseisiä tuotteita, kun luin niin ylistäviä puheita netistä.
Terra Cretan kylmäpuristetut extra-neitsytoliiviöljyt Tulevat Kreetan kauniilta lomasaarelta, Kolymvarin alueelta. Laadukkaat Terra Creta extra-neitsytoliiviöljyt valmistetaan Koroneiki-oliiveista huolellisesti vitamiineja, antioksidantteja ja muita ravintoarvoja vaalien sekä luontoa kunnioittaen.
Terra Cretan oliiviöljyt lukeutuvat maailman parhaisiin extra-neitsytoliiviöljyihin. Kilpailuissa ympäri maailmaa ne voittavat vuodesta toiseen huippupallkintoja hyvän makunsa ja korkean laatunsa ansiosta.
Terra Cretan öljyjen valmistusprosessia öljyn ostaja voi myös seurata, sillä Terra Creta jäljitettävyys-ohjelmassa pullon ostaja voi kirjoittaa jokaisesta pullosta löytyvän eränumeron on-line-järjestelmään. Sieltä löytyvät mm. kaikki laboratorioanalyysit sekä satelliittikartta tarhasta, josta oliiviöljy on peräisin. Näin voi seurata oliivien matkaa koko tuotantoprosessin ajan. Sama järjestelmä tunnistaa öljyn, kun se on varastossa tai kun se pullotetaan tai lähetetään maailmalle.
maanantai 1. elokuuta 2016
Siken tomaattipiirakka
Nyt tuli vastaan sellainen resepti, että oli pakko kokeilla. Resepti tuli vastaan Sikke Sumarin sivuilla.
Tälla kertaa vaihdoin ainoastaan täytteeseen tulevan suolan mustaan suolaan,
joka sopii kasvisruokiin tosi hyvin.
Täytteeseen tuleva cheddarjuusto ja majoneesi yhdistelmä houkutteli myös.
Onneksi tein. Oli todella hyvää ja varmasti teen uudestikkin.
Pohjasta tuli myös uusi suosikkini. Voitakin puolet vähemmän,
kun normaalissa ohjeessa mitä käytän.
Taikina:
5 dl jauhoja
2 1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
1/2 tl leivinsoodaa
75 g kylmää voita pieninä kuutioina
pieni kourallinen silputtua persiljaa
vajaa 1 1/2 dl maitoa, jossa puristus sitruunaa
Täyte:
paksuhkoja tomaattisiivuja
suolaa
mustapippuria myllystä
basilikan lehtiä
2 1/2 dl raastettua vahvaa cheddarjuustoa
2 1/2 dl hyvää majoneesia
Jos cheddarjuusto ei ole tarpeeksi vahvaa lisää myös 1rkl dijonsinappia.
Itse lisäsin ja sopi hyvin.
Sekoita pohjan ainekset keskenään ja vaivaa n. 5 minuuttia,
että pohjasta tulee tasainen ja kimmoisa.
Taputtele pohja 24cm piirakkavuuan päälle.
Laita tomaattiviipaleet pohjalle ja mausta suolalla, mustapippurilla ja basilikalla.
Yhdistä majoneesi, sinappi ja cheddarjuusto ja levitä päälimmäiseksi.
Paista 180 asteessa n.reilu 20 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)