perjantai 24. joulukuuta 2010
torstai 23. joulukuuta 2010
Matjessilliä smetanalla
Oli ihan pakko pikkasen tehdä kokeilumielessä joulusilliä leivän päälle ja olihan se hyvää.Näitähän vois tarjota vaikka Uutena Vuotena pikkusuolasena.
matjessilliä,smetanaa,kaprista ja suolakurkkua
sunnuntai 19. joulukuuta 2010
pähkinäiset pikkuleivät
Kuva on "hieman"keltainen,kun illalla otin :(
Taikinasta tuli 40 keksiä.Keksit leviävät tuplasti uunissa.
1 kananmuna
2dl sokeria
vatkaa sekaisin vispilällä
Lisää:
2dl hasselpähkinärouhetta
2dl sulatettua voita
4dl vehnäjauhoja
2tl vaniljasokeria
1tl leivinjauhetta
Sekoita kaikki sekaisin ja tee pieniä palloja ja litistä.Paista 200 asteessa noin 10 minuuttia.
kolmioleipiä
Lidlissä oli myynnissä tämmösiä leipiä,mistä oli valmiiks leikattu reunat pois.Olin ostanut tän paketin,kun ajattelin että tästä saa tehtyä voileipäkakun nopeesti,mutta nuo leivät olikin aika ohuita siihen tarkoitukseen.
Pieniä kolmioita sai tehtyä nätisti,mutta näitä isompia oli vähän hankala syödä.edit:(Nyt,kun osa syötiin vasta seuraavana päivänä,niin olivat tosi helppoja syödä,kun täytteet ja leipä oli kiinnittynyt toisiinsa.Eli kannattaa valmistaa hyvissä ajoin)
Täytteessä on
ruohosipulituorejuustoa
tzazikia
kinkkusuikaletta
tomaattia
kurkkua
tonnikalaa
lauantai 18. joulukuuta 2010
suolaisia voitaikinaleivonnaisia
Kaulin valmiit voitaikinalevyt hieman pidemmiksi ja voitelin kananmunalla.Päällä oli paistettua ja maustettua jauhelihaa,tomaattia ja emmentaljuustoa
Leikkasin voitaikinalevyt 8 osaan,voitelin ja ripottelin päälle unikonsiemeniä.Paistoin 225 asteessa n.5 minuuttia.Halkasin ja täytin.
täytteessä:
"partaäijä"tsatsikia,kinkkua suikaleina,emmentalraastetta ja mustapippuria.
keskiviikko 15. joulukuuta 2010
äidin lihapullat ja spaghettia
Tänään syötiin täysjyväspaghettia ja peruslihapullia tomaatti-kermakastikeessa.
Tuli meinaan muutama pyöräytettyä ja ei vaan nyt näy yhtään jääkaapissa.
lauantai 11. joulukuuta 2010
vaaleat piparit
500g voita
500g sokeria
5 kananmunaa
1kg jauhoja(jos teet taikinan edellisenä päivänä valmiiksi niin vähennä jauhojen määrää)
1tl soodaa tai 2tl leivinjauhetta
3tl vaniljasokeria
Vaahdota pehmeä voi ja sokeri.Lisää kananmunat yksitellen. ja viimeiseksi kuivat aineet.
Kauli taikina ja tee muotilla pipareita.200 asteessa vajaa 10 minuuttia
Ohjeella tulee noin 150 piparia.
Huomasin juuri,että olen unohtanut lisätä kananmunat taikinaan kokonaan :).Hyviä oli silti.
Kymppimaukkaiden joululaatikot
Pääsinpä koklaamaan Kymppimaukkaiden laatikoita näin ennen joulua ja hyviltähän ne maistui.
En tykkää valmislaatikoista ja teenkin laatikkoni itse,mutta viime joulu oli ensimmäinen,jollon en tehnyt,kun imellyslaatikon.
Nyt kokeilimme lanttu,porkkana ja imellyslaatikkoa,jotka on pakasteita.Ne pitää paistaa itse tunnin ajan uunissa.
Itse tykkäsin lanttulaatikosta ja voisin jopa verrata oma tekemääni.Tosi hyvää.
Porkkanalaatikko taas kaipas mielestäni mausteita,mutta lapset taas sanoi,että tosi hyvää just tollasena.
Imellyslaatikko oli eka kaupan laatikko joka maistui edes sinne päin oikeelta,jota Äiti teki,mutta itse sen kyllä teen joulupöytään.
Ei sekään pahaa ollut,päinvastoin.Mutta ei ihan sitä mitä me Keskisuomessa ollaan totuttu syömään.
Ei ole maksettu mainos,mutta parhaimpia valmislaatikoita oli mitä oon ite maistanut.Ehkä just se kun on pakasteena ja itse tarttee paistaa.Näitä myydään myös foliolaatikoissa.
Porkkana ja lanttulaatikko on myös maidoton, kananmunaton, laktoositon ja gluteeniton.
sunnuntai 5. joulukuuta 2010
wokaten riisinuudelia
Poika ei kerennyt odotella uuniperunoita ja pihviä, kun oli kiire johonkin, niin pikasesti tein wokin.
130g possun ulkofilettä suikaleeksi leikattuna
riisinuudeleita
punasta paprikaa kourallinen pakkasesta
2 salottisipulia silppuna
soijaa,savustettua paprikajauhetta ja valkosipulitabascoa mausteena
Kiehautin veden, sammutin levyn ja lisäsin veteen nuudelit 2 minuutiksi.
Kuumensin oliiviöljyä,jossa pyörittelin savustettua paprikajauhetta ja paistoin lihat ja sipulit kypsiksi. Loppuvaiheessa lisäsin paprikat ja valutetut nuudelit.
Maustoin soijakastikkeella ja valkosipulitabascolla.
perjantai 3. joulukuuta 2010
mukavan tulinen kinkkukeitto
Keitto sisälsi:
perunaa
nuudeleita
tuoreita herkkusieniä
punasta paprikaa
lehtiselleriä
kuivattua chiliä
palvikinkkua suikaleina
kesäkurpitsaa
lihaliemijauhetta,mustapippuria
keskiviikko 1. joulukuuta 2010
crostinit
Koulussa tein alkupaloiksi parmankinkku-hunajameloni-rucola crostineita
Täysjyvä patonkia, jotka paahdoin pannulla oliiviöljyssä.Päälle parmankinkkua,hunajamelonia ja rucolaa.
torstai 25. marraskuuta 2010
burritoksia
Perusmättöö, kun nopeesti tarttee saada ruokaa.
täysjyvätortilloita
possun kinkkusuikaleita
paprikaa
kesäkurpitsaa
sipulia
lehtiselleriä
turkkilaistajoghurttia
suolaa
grillimaustetta
emmentaljuustoraastetta
Paistoin kinkkusuikaleet ja maustoin. Seuraavaks pilkotut kasvikset.Levitin tortillojen päälle ja hieman juustoraastetta ja joghurttia. Rullasin ja ripaus juustoraastetta päälle ja uunissa 200 astetta kunnes kauniin värisiä.
Oon aina inhonnu lehtiselleriä, mutta nyt oon huomannut, kun pienen määrän sitä lisää ruokiin niin se antaa hyvän maun ja oon alkanu tykkään siitä ;)
tiistai 23. marraskuuta 2010
kassleria ja perunoita
Saatiin avokin Äidiltä kaslerpaisti, jonka laitoin pataan ja vettä hieman pohjalle.175 astetta ja pari tuntia annoin olla.Lisäsin perunat ja salottisipulit joihin laitoin oliiviöljyä ja maustetta ja annoin olla tunnin lisää.Helppoa ja maukasta.
viinereitä
Tänään tehtiin viinereitä vaniljarahkalla ja luumuhillolla.Voitelu hoitui maidolla.Taikina kerkesi kohoamaan melki tunnin ja ei niistä tullut yhtään niin hyviä,kun aikasemmista.
Maku oli hyvä,mutta ne ei levinneet ollenkaan.
maanantai 22. marraskuuta 2010
risottoa ja aurajuustolla täytettyjä kinkkurullia
Täytyy kyllä sanoa heti alkuun, että on kyllä huono kuva, kun risotto näytää kuivalta, jota se ei todellakaan ollut.Vaan ihanan pehmeää, valuvaa nams.
risotto:
8,5-9dl kasvislientä (keitä vesi ja sulata sinne yksi kasvisliemikuutio)
1,5 dl arborio-riisiä
1 dl valkoviiniä
oliiviöljyä
voita
2 shalottisipulia
1 sellerinvarsi
parmesaania raastettuna
suolaa ja pippuria maun mukaan
Valmista kasvisliemi ja raasta vielä parmesaanikin valmiiksi.Laita kattilaan sipuli- ja sellerisilppu. Kuullota sipuli ja selleri pehmeiksi, mutta älä ruskista niitä.
Lisää riisi kattilaan ja sekoita. Anna riisin imeä rasvaa itseensä muutama minuutti.
Kaada sitten kattilaan valkoviini, sekoita ja anna viinin haihtua. Pidä kasvisliemi ja kauha koko ajan lähellä,
jotta voit heti viinin haihduttua alkaa lisätä lientä riisiin.
Lisää kasvislientä kauhallinen kerrallaan,kunnes kaikki liemi on käytetty.Riisistä ei tartte tulla ihan pehmeetä mössöä vaan purupintaa saa olla.Kun riisi on kypsää lisää parmesanraaste ja risotto on valmis.
Täytin kinkkusiivut aurajuustolla ja lämmitin lisäksi.
Tällä risotto ohjeella oon tehny risotot iät ja ajat ja tän löysin joskus netistä.Jos on sun sivuilta niin vinkkaa niin laitan merkinnän.
lauantai 20. marraskuuta 2010
kinkku-herkkusieni-paprikapiirakka
pohja:
1dl vettä
½dl oliiviöljyä
1½dl vehnäjauhoja
½dl tummaa soijarouhetta
½tl leivinjauhetta
½tl suolaa
Sekoita ainekset ja anna soijarouheen turvota noin 10 minuuttia, ennen kun taputat taikinan piirakkavuuan pohjalle.
täyte:
200g kinkkusuikaletta
kourallinen paprikasuikaleita
puoli rasiaa herkkusieniä (kypsensin pannulla)
kuivattuja yrttejä
mustapippuria
suolaa
hieman emmentaljuustoraastetta
hieman aurajuustoa
päälle:
2dl kevyt ruokakermaa + kananmuna
170 astetta ja noin 45 minuuttia
broileri-nachosalaatti
Taannoin tehtyä:
jäävuorisalaattia
tomaattia
maissinjyviä
paistettua kananmunaa
broilerin filettä
chilinmakuisia nachoja
rucolaa
kalahampurilaiset ja vuoden ekat joulukinkut
Ja miehen tekemät.Pitihän se ikuistaa,kun olivat vielä tosi hyviä <3
paneroituja kalapihvejä
palvikinkkua
juustoa
majoneesikastiketta(curryketsupilla)
sämpylöiden päälle dijonsinappia
kurkkua
joulukinkkua
parmesanjuustoa
majoneesia
perjantai 19. marraskuuta 2010
sämpylöitä ja täyslihahampurilaisia
Eilen leivoin sämpylöitä ja osasta tehtiin hampurilaisia.
Hampurilaisiin laitettiin väliin porsaanulkofileleike,parmesanlastuja,juustoa,tomaattia,mestarinkastiketta ja majoneesiin sekoitettua curryketchuppia.
keskiviikko 17. marraskuuta 2010
pastaa lohikastikkeella
600g lohisuikaleita
5dl kevyt ja paksu ruokakermaa 4%
maustoin lohisuikaleet suolalla,sitruunapippurilla,tillillä ja mustapippurilla(sitruunanmehulla)
2oog purjosuikaleita
Tilkassa öljyä kuullotin lohenpalat ja purjot ja lisäsin kerman.Annoin kypsyä loppuun ja lisäsin muut mausteet.
Lisäksi keitin tagliatelleä ja päälle parmesanjuustoa raasteena.
maanantai 15. marraskuuta 2010
jauhelihaperunalaatikko
Tänään tein laatikkoruokaa,jossa kerroksittain perunaa viipaleina,jauhelihaa maustettuna.tomaattimurskaa yrteillä terästettynä ja emmentaljuustoraastetta.
Päälle lihalientä kunnes melki peittyy.
225 asteessa reilu tunti.
sunnuntai 14. marraskuuta 2010
vuohenjuusto täytteiset lihapullat/puikot
Oottekos kokeillu täyttää vuohenjuustolla lihapyöryköitä?Nyt koklasin semmosella yrtti/valkosipulinmakusella ja olipas hyviä.
Pullista tein niin isoja,ettei kahta enenpää mahtunut annokseen ja puikulat syötiin eri päivänä riisin ja tomaattisen kastikkeen kanssa.
Taikinassa oli naudan paistijauhelihaa ja nauta-sikaa.Hieman vaaleeta leipää turvotettuna ruokakermaan ja mausteena suolaa,mustapippuria ja kuivattuja yrttejä.
perjantai 5. marraskuuta 2010
kebabpiirakka
pohja:
200g voita
4dl vehnäjauhoja
1dl perunamuusijauhoja
2tl leivinjauhetta
1tl suolaa
1dl emmentaljuustoraastetta
1½dl kylmää vettä
Sekoita pehmenneeseen voihin kuivat aineet ja viimeseks vesi.Anna taikinan seistä hetken ja taputtele sitten pellin päälle.
täyte:
300g kebablihaa
150g emmentaljuustoraastetta
kirsikkatomaatteja pilkottuna
rucolaa
½ yksikyntinen valkosipuli pilkottuna
aurajuustoa muruna
mustapippuria
päälle:
5 pientä kananmunaa(4 normaalia)
1prk creme fraichea
3dl maitoa
Sekoita ja kaada päälle.Uunissa 200 asteessa n.40-50 minuuttia.
sunnuntai 31. lokakuuta 2010
Arkista aherrusta
Tervehdys täältäkin päin.Ruokaa on tehty joka päivä ja leivottukki on.Välillä kuvat ei onnistu sit millään ja niitä ei kehtaa tänne ees laittaa.Tai sit joskus tehdään niin tavis ruokaa ettei paljoa tartte tänne laitella ohjeita :).
Tässä pari arkista ruokakuvaa ja osviittaa miten ne tehdään.
Laatikkoruoka,jossa pääosissa peruna,sipuli,kananmuna ja maito.
Tein perinteisen kinkkukiusauksen eli perunaa ja sipulia suikaleina + kinkkusuikaletta.Maustoin mm.aromisuolalla,mustapippurilla.
Tein bechamelkastikkeen,johon murskasin keitettyä kananmunaa ja maustoin suolalla ja viherpippurilla.Kaikki sekaisin ja uuniin.
ainessuhteet olivat:
n.kilo peruna-sipulisuikaletta
300g palvikinkkuasuikalena
litra bechamelkastiketta ,jossa 5 kananmunaa
2dl ruokakermaa
175 astetta uunissa,kunnes hyvän väristä.
Tänään syötiin jauhelihakeittoa,Jossa oli jauhelihan lisäksi wok vihanneksia,perunaa,lihaliemikuutioita,vettä ja Amwayn tomaatti-basilikakastiketta.Mausteena chili/valkosipulitahnaa.
Ihanan tulista <3
Tässä yks päivä oli pitkäjyvästä riisiä,vihreetä paprikaa,maissia,punasta paprikaa,kanalientä ja marinoituja broilerinkoipia ruokana.Kaikki tuli kätevästi samaan aikaan uunissa.
Yks iltapala avokille:
paahdettua leipää
itse tehtyä jauhelihapihviä
tomaattia
kananmunaa
cheddarjuustoa
lauantai 16. lokakuuta 2010
tonnikalapiirakka
Pohjassa kokeilin käyttää soijarouhetta ja tulikin mukavan rapea pohja.
pohja:
1 dl kylmää vettä
½dl öljyä
1½-2dl vehnäjauhoja
½dl soijarouhetta
½tl leivinjauhetta
½tl suolaa
1tl sipulijauhetta
Sekoita aineet keskenään ja anna soijan turvota.Aluksi taikina on löysää.Laita aluksi 1½dl jauhoja ja lisää tarpeen mukaan.
täyte:
prk tonnikalaa öljyssä valutettuna
½ vihreä paprika
10 kirsikkatomaattia
4 aamupalajuustosiivua
100g emmentalia raasteena
zazikimaustetta(sisältää mm.tilliä,valkosipulia,suolaa)
2½ dl maitoa ja kananmuna
Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan.Laita pohjalle aamupalasiivut,tonnikala ja muut täytteet+mauste.Päälimmäiseksi juustoraaste ja kananmuna/maitoseos.
Uunissa 170 asteessa 40-45 minuuttia.
lauantai 9. lokakuuta 2010
iltapalaa
Salaattia ja täytettyjä sämpylöitä:
jäävuorisalaattia
tomaattia
maissinjyviä
paistettua kananmunaa
broilerinrintaa
kastikkeena valkosipulikastiketta
uunimunakas
6 kananmunaa
Sekoita keskenään ja kaada voidellulle piirakkavuualle ja mausta suolalla.
Päälle kinkkua,tomaattiviipaleita ja juustoraastetta oman maun mukaan.
Uuniin 225 asteeseen ja noin 20 minuutiks.
lauantai 2. lokakuuta 2010
jauhelihapiirakka
Tänään testasin kevyt piirakkataikinaa ja ihan maittavaa oli.
Sulaneen pohjan taputtelin voideltuun piirakkavuokaan.Pohjalle reilusti caesarkastiketta.
Päälle:
200g naudan jauhelihaa paistettuna ja hyvin maustettuna
sipuli pilkottuna ja kuullotettuna
pala keltasta ja punaista paprikaa kuutioituna
50g sinihomejuustoa
100g emmentalia raasteena
2 kananmunaa ja 2,5 dl maito/ruokakermaseosta
Uunissa 220 asteessa ja noin 25 minuuttia
perjantai 24. syyskuuta 2010
mansikka-vaniljaviinerit
Pääsin kokeilemaan Kymppi-maukkaiden uutta wienertaikinaa ja hyviähän niistä tuli.Tuotetta on tullut vasta myyntiin.Taikina sulatetaan ja sitä ei tartte kohottaa.Wienertaikinan kuvaa klikkaamalla pääsee kattomaan hyviä vinkkejä viinerimalleihin.
Itse voitelin ja täytteenä oli mansikkahilloa ja vanhanajan vaniljakastiketta paksuna kastikkeena.
torstai 23. syyskuuta 2010
kinkku-aurajuustopiirakka
Harvoin käytän valmiita piirakkapohjia piirakoissani, mutta nyt kun sain kokeiltavaksi kuitu piirakkataikinan niin kokeilin.Oli kyllä hyvää valmistaikinaks.Tuote sisältää kuituja 6g/100g tuotetta.Kananmunaton,maidoton,laktoositon,soijaton ja sisältää omega 3.TÄÄLTÄ löytyy lisätietoa.Sisältää mm. pellavansiemeniä
Täytteeksi laitoin:
100g emmentalraastetta
150g kinkkusuikaleita
50g aurajuustoa
2,5dl kevyt ruokakermaa
2 kananmunaa
mustapippuria ja zazikimaustetta
Uunissa 200 asteessa ja puoli tuntia
perjantai 17. syyskuuta 2010
kinkkusalaatti
Huomasin että teinkin aikalailla samoista aineksista pastasalaattia mitä oon tehnyt ihan ensimmäisissä postauksissa v.2007.
Tässä oli aineksina
200g makaronia
300g palvikinkkua kuutioituna
he-ma-pa pussi
pala tuoretta kurkkua
1 maustekurkku kuutioina
fetajuustoa hieman
Kastikkeena oli 3dl Maxisaucen caesarkastiketta
Kastike sopi tosi hyvin salaatiin.Meillä ollaan tykästytty muutenkin tohon niin, että käytetään päivittäin.