lauantai 14. huhtikuuta 2018

tonnikalapastasalaatti

Aivan ihana tonnikalasta tehty pastasalaatti
 200g tricolor pieniä simpukkapastoja
pussi pakaste herneitä
2 prk tonnikalaa tillissä
1 paprika kuutioituna
½ tuorekurkku kuutioituna
 1prk ranskankermaa
n. 2dl majoneesia
1 limen mehu
mustapippuria
yrttisuolaa
kuivattua tilliä

Keitä pasta ja jäähdytä. Lisää muut aineet ja sekoita ja mausta.

perjantai 6. huhtikuuta 2018

lihapullavuoka


800g perunoita
öljyä
mausteita
Pese ja lohko perunat. Kaada päälle loraus öljyä ja mausta oman mieltymyksen mukaan.
Paista uunivuuassa noin 15 minuuttia 225 asteessa.

Tee sillä välin lihapullat:
400g naudan jauhelihaa
pss juustokeittoaineksia(knorr)
1tl suolaa
1 kananmuna
vajaa desi korppujauhoja
vaja desi lihalientä

Ota perunat uunista ja pyörittele päälle lihapullat.
Tee kastike sekoittamalla ½prk valmista juustodippiä ja ½prk mutti tomaattimurskaa.
Kaada päälimmäiseksi ja lisää vielä juustoraastetta omantunnon mukaan.
Paista reilu 20 minuuttia, kunnes pullat ja perunat kypsiä. Tarjoile raikkaan salaatin kera.