torstai 23. joulukuuta 2010

omarsuklaakakku



TÄÄLLÄ ohje

Matjessilliä smetanalla



Oli ihan pakko pikkasen tehdä kokeilumielessä joulusilliä leivän päälle ja olihan se hyvää.Näitähän vois tarjota vaikka Uutena Vuotena pikkusuolasena.


matjessilliä,smetanaa,kaprista ja suolakurkkua

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

pähkinäiset pikkuleivät


Kuva on "hieman"keltainen,kun illalla otin :(



Taikinasta tuli 40 keksiä.Keksit leviävät tuplasti uunissa.


1 kananmuna


2dl sokeria


vatkaa sekaisin vispilällä


Lisää:


2dl hasselpähkinärouhetta


2dl sulatettua voita


4dl vehnäjauhoja


2tl vaniljasokeria


1tl leivinjauhetta


Sekoita kaikki sekaisin ja tee pieniä palloja ja litistä.Paista 200 asteessa noin 10 minuuttia.

kolmioleipiä



Lidlissä oli myynnissä tämmösiä leipiä,mistä oli valmiiks leikattu reunat pois.Olin ostanut tän paketin,kun ajattelin että tästä saa tehtyä voileipäkakun nopeesti,mutta nuo leivät olikin aika ohuita siihen tarkoitukseen.


Pieniä kolmioita sai tehtyä nätisti,mutta näitä isompia oli vähän hankala syödä.edit:(Nyt,kun osa syötiin vasta seuraavana päivänä,niin olivat tosi helppoja syödä,kun täytteet ja leipä oli kiinnittynyt toisiinsa.Eli kannattaa valmistaa hyvissä ajoin)


Täytteessä on


ruohosipulituorejuustoa


tzazikia


kinkkusuikaletta


tomaattia


kurkkua


tonnikalaa

lauantai 18. joulukuuta 2010

suolaisia voitaikinaleivonnaisia



Kaulin valmiit voitaikinalevyt hieman pidemmiksi ja voitelin kananmunalla.Päällä oli paistettua ja maustettua jauhelihaa,tomaattia ja emmentaljuustoa



Leikkasin voitaikinalevyt 8 osaan,voitelin ja ripottelin päälle unikonsiemeniä.Paistoin 225 asteessa n.5 minuuttia.Halkasin ja täytin.


täytteessä:


"partaäijä"tsatsikia,kinkkua suikaleina,emmentalraastetta ja mustapippuria.

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

äidin lihapullat ja spaghettia


Tänään syötiin täysjyväspaghettia ja peruslihapullia tomaatti-kermakastikeessa.



Tuli meinaan muutama pyöräytettyä ja ei vaan nyt näy yhtään jääkaapissa.

lauantai 11. joulukuuta 2010

vaaleat piparit



500g voita


500g sokeria


5 kananmunaa


1kg jauhoja(jos teet taikinan edellisenä päivänä valmiiksi niin vähennä jauhojen määrää)


1tl soodaa tai 2tl leivinjauhetta


3tl vaniljasokeria


Vaahdota pehmeä voi ja sokeri.Lisää kananmunat yksitellen. ja viimeiseksi kuivat aineet.


Kauli taikina ja tee muotilla pipareita.200 asteessa vajaa 10 minuuttia


Ohjeella tulee noin 150 piparia.


Huomasin juuri,että olen unohtanut lisätä kananmunat taikinaan kokonaan :).Hyviä oli silti.

Kymppimaukkaiden joululaatikot



Pääsinpä koklaamaan Kymppimaukkaiden laatikoita näin ennen joulua ja hyviltähän ne maistui.


En tykkää valmislaatikoista ja teenkin laatikkoni itse,mutta viime joulu oli ensimmäinen,jollon en tehnyt,kun imellyslaatikon.


Nyt kokeilimme lanttu,porkkana ja imellyslaatikkoa,jotka on pakasteita.Ne pitää paistaa itse tunnin ajan uunissa.


Itse tykkäsin lanttulaatikosta ja voisin jopa verrata oma tekemääni.Tosi hyvää.


Porkkanalaatikko taas kaipas mielestäni mausteita,mutta lapset taas sanoi,että tosi hyvää just tollasena.


Imellyslaatikko oli eka kaupan laatikko joka maistui edes sinne päin oikeelta,jota Äiti teki,mutta itse sen kyllä teen joulupöytään.


Ei sekään pahaa ollut,päinvastoin.Mutta ei ihan sitä mitä me Keskisuomessa ollaan totuttu syömään.


Ei ole maksettu mainos,mutta parhaimpia valmislaatikoita oli mitä oon ite maistanut.Ehkä just se kun on pakasteena ja itse tarttee paistaa.Näitä myydään myös foliolaatikoissa.



Porkkana ja lanttulaatikko on myös  maidoton, kananmunaton, laktoositon ja gluteeniton.

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

wokaten riisinuudelia



Poika ei kerennyt odotella uuniperunoita ja pihviä, kun oli kiire johonkin, niin pikasesti tein wokin.


130g possun ulkofilettä suikaleeksi leikattuna


riisinuudeleita


punasta paprikaa kourallinen pakkasesta


2 salottisipulia silppuna


soijaa,savustettua paprikajauhetta ja valkosipulitabascoa mausteena


Kiehautin veden, sammutin levyn ja lisäsin veteen nuudelit 2 minuutiksi.


Kuumensin oliiviöljyä,jossa pyörittelin savustettua paprikajauhetta ja paistoin lihat ja sipulit kypsiksi. Loppuvaiheessa lisäsin paprikat ja valutetut nuudelit.


Maustoin soijakastikkeella ja valkosipulitabascolla.

perjantai 3. joulukuuta 2010

mukavan tulinen kinkkukeitto



Keitto sisälsi:


perunaa


nuudeleita


tuoreita herkkusieniä


punasta paprikaa


lehtiselleriä


kuivattua chiliä


pizzakastiketta pakkasesta


palvikinkkua suikaleina


kesäkurpitsaa


lihaliemijauhetta,mustapippuria

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

crostinit


Koulussa tein alkupaloiksi parmankinkku-hunajameloni-rucola crostineita



Täysjyvä patonkia, jotka paahdoin pannulla oliiviöljyssä.Päälle parmankinkkua,hunajamelonia ja rucolaa.