1pkt hiivaa
1tl suolaa
1rkl sokeria
5 dl vettä
2rkl sinihomejuustodippijauhetta(maustepörssi)
1,5dl paahdettua pellavarouhetta
7dl sämpyläjauhoja
3dl vehnäjauhoja
Pääsin ilokseni testaamaan kyseisiä tuotteita ja olinkin jo aikaisemmin yhtä noista kokeillut ja muutamaan reseptiinkin käyttänyt.
Suomalainen paahdetusta pellavasta ja marjoista
valmistettu tuoteperhe, joka sisältää pohjoisen
kasvukauden suuren valon määrän ansioista
runsaasti terveydelle hyödyllisiä ravinteita.
LINKKI sivustolle missä lisää tietoa
Pääsin mukaan testaamaan AGAn AQVIA hiilihapotuslaitetta ja kerron sitten teillekkin mitä mieltä meillä ollaan laitteesta.
Ekat 4 pulloa jo teinkin, että päästään maistamaan joka makua mitä paketissa tuli.Ensireaktio oli kyllä että wau mikä laite.
Meillä on ollut WasserMaxx merkkinen laite joka hajosi juuri ennen takuuajan päättymistä ja tilalle saatiin Sodastreamin vastaava laite.
Näin ensitutustumisella niitä ei voi edes verrata tähän jämäkkyytensä ja hiljaisuuden puolesta.Katotaan nyt sitten muuttuuko käsitys, kun tätä useemmin käytetään.
Pääsin kokeileen Mutti tuotteita ja kyllähän sen laadun erottaa.Olen näitä itsekkin ostanut jo aiemmin aina,kun tielle sattuu.Ainakin S- marketit myy näin pienemmistä kaupoista.
Mulle uutuutena tuli, että tällä tuoteperheellä on säilöttyjä kirsikkatomaatteja ja fileitä.Tänään avasin tuon kirsikkatomaattipurkin ja tein vanhan hyvän ohjeen mukaan lisäkettä .Tosin aikasemmin tein tuoreista kirsikkatomaateista.
Eroa ei kyllä uunin jälkeen oikeastaan maistanut.Olisiko se tarkka laadunvalvonta vai mikä,kun nuo tuotteet on paljon pehmeemmän makusia ihan sinälläänkin syötynä?Yleensä aina tölkistä avattaviin tomaattituotteisiin on pakko lisätä sokeria kitkeryyden poistamiseksi.Nämä oli hyviä sinällään.