sunnuntai 31. elokuuta 2008

jauhelihanyytit ja pasteijat



jauhelihatäyte:
400g jauhelihaa
sipuli pilkottuna
punanen paprika pilkottuna
tuoretta basilikaa
1rkl pippurista dijon sinappia
jauhelihamaustetta
100g sulatejuustoa
Kypsennä jauheliha,sipulit ja paprikat ja lisää mausteet ja juusto.
Laita täytettä lehtitaikinalevyille n.2rkl/levy.Kierrä rullalle pituus suunnassa ja liimaa vedellä kiinni.Anna seistä jääkaapissa vähintään puoli tuntia ennen leikkausta.
Voitele ja paista 225 asteessa n.15-20 minuuttia.
Osasta täytteestä tein pasteijoita ja voitelun jälkeen laitoin seesaminsiemeniä  päälle,


lauantai 30. elokuuta 2008

pikkusuolaset



Tortillan täytteenä maustettua tuorejuustoa,kurkkua,palvikinkkua,juustoa ja jääsalaattia


täytetyt paprikat ja kesäkurpitsat



Paprikoihin laitoin pohjalle 4 basilikanlehteä ja täytin raa'alla jauhelihalla.Päälle rouhin suolaa ja mustapippuria.Päälimmäiseksi mozzarellasiivu ja juustoraastetta.
Uunissa 200 asteessa ja reilu puol tuntia
Kesäkurpitsoissa oli täyteenä basilikanlehtiä,tomaattia,mozzarellaa ja juustoa.Mausteena mustapippuria ja aromisuolaa.
Uunissa 200 asteessa ja reilu puol tuntia

coctailpullat



400g jauhelihaa
10cm purjoa silputtuna
½pallo mozzarellaa
1tl chilijauhetta
2tl dijonsinappia
1rkl valkosipulirouhetta
aromisuolaa
½kesäkurpitsan sisusta pieninä
Sekoita ainekset,pyöritä pulliksi ja paista pannulla kypsäksi.


lämpimät leivät



Ruokaa on meilläkin tehty,mutta aikalailla samoja mitä on aikasemmin.Sen takia päivityksiä ei oo tullu tiuhaan tahtiin.Pizzaa,keittoja ym..en viitsi samoja montaa kertaa laitella,koska samoilla resepteillä tehty.Ehkä mausteet hieman vaihdelleet.
Tänään kuiteski syötiin lämppäreitä ranskanleivistä tehtynä.Täytteinä oli ketchuppia,sinappia,juustoa,paprikaa,tomaattia,palvikinkkuleikettä,mozzarellaa ja chili grillisalamia


tiistai 26. elokuuta 2008

juustoinen broilerikeitto



Tänään oli meillä keittopäivä,kun löysin pakastimesta pussukan broilerinfilettä.
Oma homma alottaa tuo pakastimen sulatus,mutta nopeesti se sitten hoituu,kun vaan saa aikaseks aloittaa.
Keitosta saa kevyemmän version,kun jättää pois pekonin ja juuston.Maistoin keittoa ennen juuston lisäystä ja oikeen maukasta oli sillainkin.Itse tein alla olevan ohjeen kaksin kertaisena,kun meillä keitosta kaikki tykkää tosi paljon.(4 litraa tuli valmista keittoa)
Tässä siis ohje puolitettuna:
500g perunaa(5 isohkoa)
120g porkkanaa(2kpl)
225g broilerinfilettä suikaleina
130g pekonikuutioita
1 sipuli
2 limenlehteä
½ punainen paprika kuutioituna
1 dl maissinjyviä pakastimesta
1tl punaista currytahnaa
7,5dl kasvislientä(käytän allkrydda jauhetta)
100g olympia sulatejuustoa
Tilkka öljyä kattilaan ja sinne pekonit,broilerit ja sipuli kypsentymään.Hieman kääntelin ja lisäsin perunat,porkkanat ja liemen mausteineen.
(paprikat,maissit ja juuston lisäsin vasta kun vihannekset oli melkein kypsiä)

maanantai 25. elokuuta 2008

Yakin synttärit



Huomenna meillä vietetään tämän herran 3v synttäreitä,eli kakkua luvassa ;)


edit:
No niin,kakku on syöty ja minuutti siinä meni =D



sunnuntai 24. elokuuta 2008

sipulinen makaronilaatikko


400g makaronia(keitin lihaliemessä)
400g paistijauhelihaa
(maustoin dijonsinapilla(valkosipuli-persilja maku)
jauhelihamausteella)
4rkl paahdettua sipulia
1rkl valkosipulirouhetta
pussi kasvissuikaleita
liemenä:
2 kananmunaa ja ranskalainen sipulikeittopussi sekoitettuna veteen

Tuli ihana maku ton sipulikeittopussin ansiosta.

keittiön avoimet ovet



Moni on jo blogistaniassa pitänyt keittiössään avoimet ovet,joten näytänpäs nyt minäkin,missa kokkailen.Keittiö on hyvän kokoinen,mutta kaappitilaa on tosi vähän.Ja vuokratalossa,kun asutaan niin kaapistot ja tasot ei oo oma valinta,vaan tähän on tyytyminen.Mutta hyvin ne ruuat tässäkin keittiössä valmistuu. =)

Makaronit,spaghetit,pastat ja kahvit onkin tilan puutteen vuoksi pöydillä erilaisissa kipoissa.
Tokassa kuvassa oleva "iso"korkea kaappi hämää,kun se ei ole noin leveä mitä kuva antaa ymmärtää.Vasemmalle sivulle jää 20 senttiä ihan turhaa tilaa,samoin kun kaappien päälle olisi mahtunut yks/kaks hyllyä lisää.

Tässä kuvassa näkyy hyvin,kuinka matalat kaapit on ja syvyyttäkään ei oo paljoa.Pelkät mausteet jo vie kaks kaappia =)


lauantai 23. elokuuta 2008

helppo marjapiirakka




Kuva on kaikkea muuta,kun imarteleva,mutta sisin ratkaisee ;)
pohja:
2 kananmunaa
1dl sokeria
1dl maitoa
½dl öljyä
2dl jauhoja
1tl leivinjauhetta
täyte:
400g marjasekoitusta
1½tl perunajauhoja
päälle:
2dl rasvatonta mansikkajoghurttia
1 kananmuna

Sekoita pohjan ainekset keskenään ja kaada voideltuun piirakkavuokaan.
Laita täyte ja päällinen.
Paista uunissa 200 asteessa 25-30 minuuttia

perjantai 22. elokuuta 2008

"intialainen kaalipiirakka"





Tänään huomasin Lidlissä mukavan uutuuden.Lehtitaikinapaketin joka oli tuoreena,kaulittuna ja rullattuna leivinpaperin sisään.Painoa oli vajaa 300g ja riitti pellille mainiosti.Sen voi myös pakastaa ja säilyvyys on tällöin 6kk,nyt vkp oli 19.9.
Tein kaalipiirakan johon käytin kaksi pakettia taikinaa.Toisen kanneksi ja toisen pohjaksi.
täyte:
iso kaali pienittynä(n.kilo-1,5kg)
400g jauhelihaa
3 sipulia
voita
Maustoin suolalla,5tl garam masala mausteseoksella,2tl valkosipulirouhetta ja chilillä(toki voi maustaa ihan millä itse haluaa,mutta nämä sopivat oikein hyvin kaalin makuun)

Kuumensin valurautapadan jossa sulatin voin,lisäsin kaalit ja sipulit ja annoin muhia vajaan tunnin.Lisäsin jauhelihan ja annoin kypsyä.Maustoin ja annoin kiehahtaa sen verran että neste haihtui kokonaan.
Toinen levy taikinaa pohjalle ja siihen täyte.Ei ihan reunoille asti niin sai hyvin painettua kiinni.Toinen levy kanneksi.Voitelin kananmunalla ja ripotin päälle seesaminsiemeniä.Uunissa 200 asteessa noin 15-25 minuuttia.Oli hyvää..

torstai 21. elokuuta 2008

balkan-pastasalaatti



-pastaa keitettynä
-balkanmakkaraa kuutioina
-suolakurkkua
-tuorekurkkua
-kirsikkatomaattia
-salaattijuustoa
-punasta paprikaa
-keltasta paprikaa
-vihreitä oliiveja
-viinirypäleitä
Osaan satsiin tein kastikkeen kermaviilistä,kevytmajoneesista ja dijonsinapista(jonka maku oli valkosipuli-persilja)


keskiviikko 20. elokuuta 2008

torstai 14. elokuuta 2008

tonnikala voileipäkakku




Pikainen voileipäkakku kahvin kanssa tarjolle.

leipänä 9 palaa isoa täysjyvä paahtoleipää
täyte:
200 ruohosipulituorejuustoa
1dl kevyt kermaviiliä
2prk tonnikalaa paloina vedessä(valutettuna)
1suolakurkku kuutioina
½punanen paprika kuutioina
tilliä
kalamaustetta(sitruunapippuria,aromisuolaa)

kostutus kasvisliemellä
Tein kakun rulla muotoon ja pätkäisin sitten kahtia ja asetin vierekkäin.
Kakun päällä tuorejuusto/kermaviiliseosta ,tomaattia,vihreetä paprikaa,suolakurkkua ja tuorekurkkua.


keskiviikko 13. elokuuta 2008

broilerista helppoa uuniruokaa




Nopeesti hyvää ja maukasta 3-4 henkilölle
3 br.koipireisipalaa(oli isoja)
3½dl riisiä
9dl kanalientä
3rkl ajvartahnaa(paprika-munakoiso)
2rkl valkosipulirouhetta
3 isoa tomaattia kuutioina
öljyä uunivuoan voiteluun
Voitele vuoka ja laita riisit ja tomaatit pohjalle.Päälle valkosipulit ja liemi.(kanaliemeen sekoitin ajvar tahnan)
Ylimmäiseksi marinoidut broilerin koipireisipalat ja hieman marinadia(jos tykkää)
Uuniin 225 asteeseen ja liki tunnin annoin olla.Nopeat oli alkuvalmistelut ja sitten saikin vaan olla ja odotella kypsymistä.

maanantai 11. elokuuta 2008

punainen nakkikeitto


Tänään tein nakkikeittoa,jonka maustoin normi mausteiden lisäksi AJVAR-tahnalla.(paprika-munakoiso).Tuli ihanan makusta vaikka itse tahna sellaisenaan oli aika kitkerää..

Lisäksi leivoin pienen taikinan sämpylöitä ja tajusin jälkeenpäin,että eikös ne olekkin gluteiinittomia?.Jauhoina oli maissijauho ja perunasoseaines.Tuli ihanan pehmeitä.Kokeilen huomenna tehdä isomman satsin,kun haen vaan hiivaa kaupasta ;)



lauantai 9. elokuuta 2008

savupalvipiirakka



Olin tehnyt koe mielessä pakkaseen piirakkataikinan ja nyt sen sitten paistoin.Ihan hyvin säilyi kuukauden päivät ja oli mukavaa käsitellä.
Olin tehnyt sen tällä ohjeella:
reilu desi flora culinessia
n.3dl jauhoja
n.0,5dl kylmää vettä
Sekoitin ainekset ja laitoin pakastepussissa pakastimeen.Sulatin jääkaapissa ja painelin jauhotetuin käsin voidellun piirakkavuuan pohjalle.
Paistoin 200 asteessa vajaan 10 minuuttia ennen täytteiden lisäämistä.
Täytteiksi laitoin:
savupalvikinkkua n.200g
punaista paprikaa 1/3 osa
katkarapuja n.80g
ananasta ½ prk paloina
basilikanlehtiä
maustamatonta joghurttia n.3dl
2 kananmunaa
ruohosipulia ja chiliä mausteeksi.
juustosiivuja
Pohjalle laitoin kinkut ja katkaravut.Juustosiivut niiden päälle.Paprikat tein suikaleiksi ja levitin ananaksen kanssa juuston päälle.
Päälimmäiseksi basilikanlehdet ja maustettu joghurtti/kananmunaseos.
uunissa 35 minuuttia ja 200 astetta.

Maustamattoman joghurtin voi korvata kermaviilillä,ruokakermalla tai vaikka maidolla.



perjantai 8. elokuuta 2008

sipulinenkiusaus ja seitä




kilo peruna-sipulisekoitusta
4dl ruokakermaa
pss sipulikeittojauhetta
aromisuolaa
mustapippuria
pallo mozzarellaa
Sekoita keittoainespussi ja mausteet  ruokakerman joukkoon.Kaada peruna-sipulisekoituksen ja mozzarellapalojen päälle uunivuokaan.
225 astetta uunissa ja reilu tunti

Seit paistoin pannulla ja maustoin kalamausteella

torstai 7. elokuuta 2008

kaalilaatikko



n.kilo kaalia
600g nauta-sika jauhelihaa
½dl puuroriisiä
2 sipulia
n.½ litraa lihalientä
3rkl siirappia
mustapippuria
(meiramia)
ja ite maustan jauhelihan aina jauhelihamausteella

Pilko kaali ja sipulit ja laita lihaliemen kanssa laakeaan kattilaan
ja anna kiehua n.½ tuntia.
Ruskista sillä välin jauhelihat ja mausta.
Sekoita ainekset keskenään ja laita voideltuun uunivuokaan,jonka pohjalle
on ripoteltu riisit.
Uunissa 200 astetta ja noin 50 minuuttia.Päälle voi laittaa nokareen voita.


tiistai 5. elokuuta 2008

possuwok


Tytön tekemää wokkia.nam nam :D

nuudelia,porkkanaa,kaalia,possun ulkofilettä ja wokkikasviksia.
Mausteena seesami-chili wokkastiketta ja inkivääriä.

yhdenlainen kaalisalaatti"coleslaw"



varhaiskaalia
porkkanaa
kevytmajoneesia/maustamatonta joghurttia samassa suhteessa
dijonsinappia (valkosipulilla ja persiljalla maustettua)Lidl myy
Pilkoin kaalinpalan ja porkkanan ja nuijin hieman perunanuijalla niin tuli pehmeemmäksi.
Laitoin majoneesia ja maustamatonta joghurttia sen verran,että lisäkkeeseen tuli omaan mieleen sopiva koostumus.Maustoin Lidlin maustetulla dijonsinapilla.
Tuli hyvän makuista kyllä.Olisi grilliruokien kanssa hyvää lisuketta.


* BFF GOLD CARD *



Kiitos Herkkukirppu ja Vilijaana huomionosoituksesta.Tälläkään kertaa en laita eteenpäin menemään kenellekkään,mutta mukaansa voi ottaa ken haluaa=D.
                                       

sunnuntai 3. elokuuta 2008

jauhelihaburritokset



400g jauhelihaa
2dl eilistä pekonirisottoa
2dl tomaatti-sipulipastakastiketta(tai tomaattimurskaa maustettuna)
1dl maissia
1 pallo mozzarellaa
herkkusieniä
jauhelihamaustetta
4 isoa tortillaa
(n.50g tuorejuustoa purkin pohjalta)

Paista jauheliha ja mausta.Lisää risotto ja tomaattikastike ja maissi.
Anna kiehahtaa.Laita täyte tortilloille ja mozzarellapalat päälle ja kääri rullaksi.
Laita uuniin 200 asteeseen 15-20 minuuttia.
Päälle voi laittaa juustoraastetta jos haluaa.

lauantai 2. elokuuta 2008

pekonirisotto




Tänään syötiin pekonirisottoa kinkulla ja juustolla täytetyn broilerinfileen kanssa.
Risotossa oli lisänä sipulia ja tuoretta basilikaa.Risoton tein samalla perusohjeella millä olen tehnyt edellisetkin.Nesteenä oli laihaa lihalientä.