perjantai 30. toukokuuta 2008

pekoni-pastasalaatti ja kevätkääryleitä




Makaronia,kurkkua,tomaattia,kevätsipulia,pekonia,paprikaa,he-ma-pa ja suolakurkkua.
Kastikkeena pirkan kevyt salaatinkastike.

torstai 29. toukokuuta 2008

tuunailua *


Tyttären ruuasta kuva,kun tuunaili eilistä ruokaa vähän eriuskoon täks päiväks.
Lisäili monenväristä paprikaa joukkoon ja paistoi savubratwurstia kaveriks.Hieman sweetchilisaucea ja taas jaksaa mennä =).



keskiviikko 28. toukokuuta 2008

kasvis-pastalaatikko mozzarellalla




n.litra keitettyä täysjyväpastaa
n.250g broccolisekoitusta
1 kesäkurpitsa kuutioituna
pallo mozzarellaa kuutioina
3 kanamunaa
1 litra vettä ja 2dl maitojauhetta(tai litra maitoa)
kuivattua ruohosipulia
aromisuolaa ja mustapippuria
Voitelin uunivuuan,jonka pohjalle laitoin kasvikset ja puolet mozzarellasta.Myllystä pippuria ja aromisuolaa päälle.Keitetyt pastat päälle ja loput mozzarellat pinnalle.Sekoitin munamaitoseokseen ruohosipulia ja kaadoin liemen vuokaan.Uunin laitoin 200 asteeseen ja pidin laatikkoa uunissa kunnes munamaitoseos hyytyi ja tuli kauniin väristä.
Lisänä paistelin Lidlin valmiita jauhelihapuikkoja pakasteesta.

tiistai 27. toukokuuta 2008

laiskan äidin pikaruokaa :)



Elikkä täysjyväpastaa keitettynä,kaupan lihapullia,sipulia,tomaattimurskaa ja mausteita.
Pääasia että tyttö tykkäs =).
Muuten omasta mielestäkin maukasta,mutta noi kaupan "lihapullat"ei kyllä maistu oikeen miltään muulta kun mausteilta.Niistä on liha kaukana.Tällai ne menee,kun ei viitsi muutakaan laittaa.ja nopea"hätävara".
Mausteeksi laitoin lihaliemijauhetta ja lientä,jota olen keittänyt pakkaseen jääpalapusseihin,joita voi sitten laitella ruokiin.

Elikkä n.litra vettä
2 limen lehteä
n.4cm pala inkivääriä(paloiksi pienittynä)
2 kuivattua chiliä
kokonainen yksikyntinen valkosipuli(puoliksi laitettuna)
iso sipuli(4 osaaan pilkottuna)
3rkl kalakastiketta
2tl raputahnaa
Keitin n.1½tuntia,kunnes lientä oli jäljellä vaan n.2-3dl.Maku oli mukavasti tiivistynyt ja on hyvää kaikkiin broileriruokiin ennen kaikkia.


sunnuntai 25. toukokuuta 2008

pyttipannua kasviksilla



Paistettuja perunoita,nakkeja,oma tekemiä lihapullia,kesäkurpitsaa ja broccolisekotusta.Nopeeta ja maistuvaa.Mausteena perunamauste.


lauantai 24. toukokuuta 2008

nachodippailu



Tytär teki itselleen mausteista jauhelihaseosta,jota söi sitten nachojen ja ruisnappien kanssa.Maistoin kanssa ja hyväähän se oli.
Laittoi siihen,,
-jauhelihaa
-punasipulia
-paprikaa
-he-ma-pa
-valkosipulia
-tomaattimurskaa
-kuivattua jalopenoa
-jauheliha ja grillimaustetta
-mustapippuria
-pekoni-purjotuorejuustoa
-paahdettua sipulia


pangasiusta lisäkkeillä




Pannulla paistettua pangasiusfilettä,perunoita,broccolisekoitusta ja maitokastiketta.
Oon alkanu tekeen valkokastikkeen niin,että sekoitan kylmään maitoon vehnäjauhot ja kuumennan niin että suurustuu.Mausteena tällä kertaa aromisuolaa,tilliä ja ruohosipulia.

filopiirakka nakeilla





Kaks ihanaa blogia innosti mut kokeileen tämmösiä piirakoita ja tuun tekeen vielä toistekki.Oon Turkissa käyny useesti ja siel on ollu aina hyvää ruokaa tarjolla.Mielenkiinnolla luen elämänmenosta siellä ja tuttuja on paljon siellä päin.Blogit http://ebrufin.blogspot.com/ ja  http://helike.vuodatus.net/ on semmosia mitä seuraan ahkerasti ja niistä otin hieman mallia näihin.En täysin samanlaisia,kun ei kotona sattunu oleen ruokajogurttia yms..mutta periaate sama.
Filotaikinaa ostin 450g paketin joka "sahattiin"puoliksi kun en kaikkea tarvinnut ja ei viitsiny sulamaan ottaa koko satsia.
(kaikki ei mennyt nytkään)
Piirakkavuuan voitelin öljyllä.
Sekoitin 2dl kermaviiliä,2 kananmunaa,lorauksen öljyä,lorauksen maitoa,aromisuolaa,mustapippuria ja kuivattua ruohosipulia.
Pilkoin paketin aito nakkeja(pippuri-juusto)ja raastoin hieman tavallista kermajuustoa.
Laitoin filotaikinaa vuuan pohjalle niin että peittyi koko vuoka ja reunojen ylikin jäi roimasti.Voitelin kermaviiliseoksella.Taas taikinaa ja voitelu ja taas taikinaa ja voitelu.Noin 4-5 kerrosta ja niin että meni  puolet kermaviiliseoksesta.
Sitten nakit ja juusto ja 3 pientä tomaattia viipaleina.
Sitten täytteen päälle sama homma.Taikinaa ja voitelu,uus taikina levy ja voitelu ja viimeseks se ylijäänyt osa taikinasta minkä ekaksi jätin.Ja loput kermaviiliseoksesta pääälle.Paistoin 200 asteessa vähän alle puol tuntia.Voi että oli hyvää.Teen kyllä useemminkin!Jäi taikinaa kaappiin vielä odottamaan että mitä siitä keksis.

torstai 22. toukokuuta 2008

kasvis-broileripasta



400g täysjyväpastaa
400g br.filesuikaleita
1 prk tomaattimurskaa
2 pientä kesäkurpitsaa
½ yksikyntinen valkosipuli
2 sipulia
2 rkl kuivattua ruohosipulia
1½ tl vihreetä tabascoa
1 tl aromatsuolaa
10-15 kierrosta mustapippuria myllystä

Laita pasta kiehumaan kanaliemeen ja tee sillä välin kastike.
Kuullota sipulit tilkassa öljyä ja lisää  broileri ja kesäkurpitsat.
Kypsennä hetken ja laita sekaan tomaattimurska ja mausteet.Anna muhia kunnes pasta on kypsää.Kaada vesi pastasta pois ja sekoita pasta ja kastike keskenään.Maista jos tarvitsee lisää maustetta ja nauti =)

tiistai 20. toukokuuta 2008

lihavoileipäkakkurulla




Harjottelin ekaa kertaa voileipäkakkurullan tekoa ja yleensäkkin voikkarikakkua ei oo tullu ku kerran tehtyä.
Oon tosi tyytyväinen makuun ja laitan sen ihan itseenikin varten ylös niin teen toistekkin.Aineet löyty kotoa joten siitä lähettiin =)
paketti täysjyväpaahtoleipää 12 palaa
300g kevyt ruohosipulituorejuustoa(200g täytteeseen,loput päälle)
10cm pala tuorekurkkua
suolakurkku
kourallinen pakaste paprikasuikaleita
2cm piparjuuritahnaa
mustapippuria muutama kierros myllystä
n.200g savustettua possun ulkofilettä
cesarkastiketta hieman(täytteeseen ja päälliseen)
Päälle kirsikkatomaatin puolikkaita,kurkkua,kaprista,juustoraastetta,ruohosipulia ja basilikaa.
Kuutioin pieniksi täytteen aineet ja lisäsin tuorejuuston,mausteet ja cesarkastiketta.Leikkaa leivistä kovat reunat pois.
Leivät 3*4 laitoin leivinpaperin ja kelmun päälle.Kostutin n.1½dl lihaliemellä ja levitin täytteen päälle.
Käärin kuin kääretortun tiukasti kelmun ja leivinpaperin sisään ja annoin vetäytyä 8-9 tuntia.Päällystin cesarkastikkeella notkistetulla tuorejuustolla.Juustoa sivuille ja tomaatit ja muut päälle.
Oli kyllä nopeempaa valmistaa kun normi voikkarikakku.Ihan niinkun muutkin blogin pitäjät ovat kehuneet.Hyvä keksintö!

maanantai 19. toukokuuta 2008

Empun letut



 ½litraa vettä ja 2dl maitojauhetta(tai ½ltr maitoa)
1tl sokeria
3/4tl suolaa
2 kananmunaa
4dl jauhoja
2rkl öljyä
Sekoita maito,suola,sokeri ja kanamunat.Lisää jauhot ja öljy samalla vispilällä sekoittaen.Anna seistä 15-30min ennen paistamista.


liha-kasvislaatikko


400g naudan jauhelihaa 10%
100g pekonia kuutioina
n.500g Lidlin broccolisekoitusta(on isoja paloja parsaa,kukkakaalia ja porkkanaa)
½ kesäkurpitsa kuutioina
n.kilo perunoita pieninä kuutioina
½ litraa vähäsuolaista lihalientä
garam masala maustetta
(1dl tomaattimurskaa)
Paistoin jauhelihan ja pekonin ja maustoin voimakkaan makuiseksi garam masalalla.
Laitoin vuokaan perunat,kasvikset ja lihat vuorotellen.Päälle kaadoin nesteen.
Uunissa 1½ tuntia 225 asteessa.
Kasvikset pehmenivät aika pehmeiksi,mutta perunat olivat juuri sopivan kypsiä.
(Meillä tekee kasvikset näin kauppansa paremmin)



lauantai 17. toukokuuta 2008

seesambagelit





Tänään tein iltapalaks bageleita.
Taikina:
2½ dl käden lämpöstä vettä
25g hiivaa
1 tl suolaa
2 rkl sokeria
6½ dl jauhoja
½dl öljyä
voiteluun kananmunaa ja päälle seesaminsiemeniä

Liota hiiva veteen.Lisää suola,sokeri ja osa jauhoista.
Alusta taikinaan loput jauhoista ja öljy.
Anna kohota kaksin kertaiseksi n.20 minsaa.
Pyöritä taikinasta 10 palloa ja tee sormilla keskeltä rinkeleiksi.
Kiehauta vettä kattilassa johon lisäät suolaa.Keitä rinkeleitä 10 sekuntia ja laita
kohoamaan pellille vielä 15 minuutiksi.(älä keitä kauempaa ettei hiivan toiminta lakkaa.)
Voitele kananmunalla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä tai jotain muita siemeniä ja paista 225 asteessa 20 minuuttia.
Anna jäähtyä ja täytä mieleiseksesi.

Meillä oli täytteena mm.tuorejuustoa,salaattia,meetwurstia tai surimipuikkoja,,juustoa,kurkkua ja tomaattia
Harvoin teen leipää yms..minkään ohjeen mukaan,mutta tätä noudatin pilkulleen.Ja oli kyllä taikina ihanan kimmosaa ja hyvää leipoa.Ei jääny pöytään kiinni jne..

keskiviikko 14. toukokuuta 2008

tonnikala-riisisalaatti




Tonnikalaa vedessä
täysjyväriisiä
kaprista
omenaa
punasipulia
kurkkua
tomaattia
lehtisalaattia
he-ma-pa
kermaviiliä
puristus lohipasteijaa tuubista
aromat,sitruunapippuria ja tomaatti-mozzarellamaustetta

Tarjolla raakapakastetuista paistetun karjalanpiirakan kanssa <3

tiistai 13. toukokuuta 2008

pinaattisämpylät




Paljon pinaattia,perunamuusia ja kaurapuuroa =)

possunuudelia




500g possunlihaa (mulla kinkkua ihan pieneksi pilkottuna)
marinadi:
6rkl soijaa
3rkl valkosipuli valkoviinietikkaa
½ yksikyntinen valkosipuli
peukalonpään kokonen pala inkivääriä raastettuna

Valmista marinadi ja laita pilkotut lihat marinoitumaan vähintään tunniksi.

2porkkanaa suikaleina
2sipulia suikaleina
½kuivattu chili
öljyä
maissijauhoja
nuudelia syöjien mukaan

Siivilöin lihat marinadista ja laitoin marinadin talteen.Pyöritin lihat maissijauhossa ja kypsensin wokissa.
Laitoin sivuun odottamaan.
Keitin lihalientä ja laitoin nuudelit kypsymään kuumaan liemeen.Paistoin sillä välin porkkanat ja sipulit(chili mukana).Nuudelien ollessa valmiita kaadoin liemen pois ja sekoitin kaikki ainekset yhteen.Lisäsin vielä marinadit mukaan ja kuumensin.
Herkullista <3

maanantai 12. toukokuuta 2008

pikkunaposteltavat won ton taikinalevyistä




Won ton levyjä(koko n.10cmx10cm)
sisälle puolikas prinssinakki ja puolikas juustosiivu.
"liimasin"reunat vedellä yhteen
Paistoin pannulla tilkassa öljyä.
Nopeeta,helppoa ja hyvää,vaikka synttäritarjottavaks.Ja täytteitähän voi vaihdella oman maun mukaan.

sunnuntai 11. toukokuuta 2008

naudanpaistia




700g naudanpaistia suikaleina
120g pekonia kuutioina
2 sipulia pienittyinä
1 kokonainen valkosipuli pienittynä
2prk smetanaa
10 mustapippuria
2rkl tomaattipyrettä
½ kuivattu chili
worsesterinkastiketta(n.½ desiä-desi)
vettä 2-3 dl

Paistoin pekonikuutiot ja sipulit ensiksi.
Lisäsin pienissä erissä paistisuikaleet ja paistoin.
Huuhtelin pannun vedellä ja laitoin pataan kaikki ainekset.
Annoin muhia 2,5 tuntia.(mulla oli ulkopaistia).Tarjosin täysjyväriisin kanssa.

Lisänä salaattia,jossa punasipulia,kurkkua,tomaattia ja lehtisalaattia.
Laitoin sekaan Pirkan kevytsalaatinkastiketta ja annoin maustua jääkaapissa ennen tarjoamista.


Keitettyjä uusia perunoita oli myös jäänyt jääkaappiin,niin lisäsin nokareen kermaviiliä
ja sweet chilisaucea ja annoin maustua ennen syömistä.

suklaaunelmatäytekakku



Ohje löytyy Pirkan sivuilta.


HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ KAIKILLE




Kaikille Äideille ihanaa Äitienpäivää!

lauantai 10. toukokuuta 2008

nakkimakaronilaatikko




Makaronilaatikkoa A-luokan prinssinakeilla.Mausteena sipulia ja valkosipulia,joita keitin samassa lihaliemessä,kun makaroneja.Itse liemenä laatikossa oli muna-maitoa jossa mausteena tomaatti/mozzarella maustetta.Nopea ja helppo ruoka tuli kun itsestään,kun siivoilin keittiön kaappeja.Kaikkea sitä ihminen kaappeihin säilöökin....Olisi melkeen pitänyt kuva ottaa =D

perjantai 9. toukokuuta 2008

kevätkääryleitä



Tyttären kans tehtiin tänään kevätkäärylyleitä ekaa kertaa riisipaperiin.Friteerauskeittimessä oli öljyt valmiina niin niitä käytettiin.
Eilen vierailtiin SIAM-HOUSESSA Suomen suurimmassa aasialaisten elintarvikkeiden kaupassa.
Tuli ostettua mm.pyöreitä riisipapereita,wonton taikinalevyjä,raputahnaa,nuudeleita yms..
Näihin käytin täytteeksi mitä kaapista löytyi elikkä..
2 porkkanaa ihan pieneksi silputtuna
1 iso herkkusieni pienittynä
450g br.filettä ihan pieneksi pienittyinä
1 iso sipuli pienittynä
1 kokonainen yksikyntinen valkosipuli
1rkl kalakastiketta
2rkl osterikastiketta
½kuivattu chili
1rkl kuivattua jalopenoa
2tl raputahnaa
Valmistin täytteen ja laitoin isoon kulhoon kuumaa vettä.Käytin riisipaperit kuumassa vedessä,että pehmenivät.Lisäsin reilun rkl täytettä ja rullasin tangoksi melkein kiinni.
Tytär"liimasi"reunan kiinni kananmunalla.(paperit olivat tortillan kokoisia)
Tästä täytemäärästä tuli noin 20 kevätkäärylettä.Osa kyllä aika isoja =).
Rasvakeitin oli 185 asteessa ja niin kauan pidin,että oli hyvän ruskeita päältä.
Raputahna oli tämän näköistä--->Oikeeta käyttötarkoitusta en edes tiedä,mutta hyvän maun toi tähän ruokaan ja eilisiin nuudeleihin.


maanantai 5. toukokuuta 2008

jauhelihakeittoa ja tuoretta sämpylää




Jauhelihakeitto jalopenolla,tuoreella ruohosipulilla,basilikalla ja tuoreilla kasviksilla.

Sämpylöissä perunamuusijauhetta,paahdettua sipulia ja sämpyläjauhoja .

sunnuntai 4. toukokuuta 2008

uudet perunat pannun kautta




Uusia perunoita jäi keitettyinä syömättä,joten paistelin niitä kuivalla teflonpannulla krakovanmakkaran ja lihapullapalojen kanssa.
Lisänä paistettua kananmunaa,salaattia ja kermaviilikastiketta.(jossa mausteena vahvaa sinappia ja ruohosipulia)

lauantai 3. toukokuuta 2008

pienet wrapit




Kuva kellertävä,kun ulkona jo pimeetä ja otin kuvan keittiön lampun alla.Siellä hirveen keltainen valo.
Teki mieli jotain muuta syömistä kun vaan leipää,niin otin pakkasesta sulamaan tortillalettuja,joita aina sinne laitan jos pussiin muutama jää.
Ne hieman murenee kun niitä pakastaa(ainakin toiset merkit),mutta kotiväelle kelpaa mainiosti.
Täytteessä tällä kertaa vajaa 100g tomaatti-basilika tuorejuustoa
1/4 pieni paprika
pieni punasipuli
nippu ruohosipulia
rkl kevytmajoneesia
4cm kypsää possun maustettua sisäfilettä
1/4 omenaa
mustapippuria hieman
Pilkoin täyteaineet pieneks silpuks ja sekoitin.Levitin pohjan päälle.
Muutama ruukkusalaatin lehti päälle ja rullasin tiiviiksi rullaksi.
Pätkäisin sopivan kokoisiksi suupaloiksi ja hetkeksi maustumaan jääkaappiin ennen syömistä.

Täähän on siitä kiva pikkusuolanen,kun voi laittaa ihan mitä vaan sisälle.Munkin nämä täytteet jäivät vapun ruuasta yli,joten tuli niitäkin sitten käytettyä.

friteerauskeittimen esille otto



Kerran kesässä korkkaan tän rasvakeittimen ja teen ranskalaisia lihapullilla.Tänään oli se hetki.Ihan kuorineen perunat pesin ja mandoliinin läpi vedin.Sit paistoin lihapullien kera ja perunamausteella maustoin NAMS.


torstai 1. toukokuuta 2008

sisäfilesalaatti vappuna-08



Porsaan sisäfileen paistoin uunissa 150 asteessa/tunnin ja 10 min
Salaatissa ruukkusalaattia,keräsalaattia,
paprikaa,kurkkua,tomaattia,
ruohosipulia,
mozzarellaa tai kevyt patrosfetaa(joka osottautui erittäin hyväksi)
ei ollenkaan niin kuivaa kun olettaa saattoi.
Kastikkeena hieman Pirkan kevyt salaatinkastiketta.